(Ludwig Wittgenstein)
Miten käyttää jotain filosofia? Otan esimerkiksi Ludwig
Wittgensteinin. Hän on tietysti käytetty, paljon luettu filosofi. Siinä mielessä
hyvä esimerkki: on erilaisia käyttöjä, joita verrata. En silti vertaile
erilaisia käyttötapoja; ehdotan vain yhtä tapaa.
Jos tarttuu esimerkiksi Wittgensteinin Filosofisiin
tutkimuksiin, joutuu toteamaan, että siinä käsitellään aika teknisiä
kysymyksiä, sellaisia jotka kiinnostavat ”ammattilaisia”. Se ei vaikuta yhtä viehättävältä ja
ymmärrettävältä kuin Sokrateen puheet oikeudenmukaisuudesta, rakkaudesta tai
rohkeudesta. Silti kirja ei ole tyypillinen akateeminen teos, enemmän tai
vähemmän systemaattinen esitys käsillä olevista aiheista. Filosofisia
tutkimuksia on filosofian harjoittamista in
situ.
Kiinnitän huomiota esimerkiksi siihen, miten usein
Wittgenstein kehottaa lukijaansa kuvittelemaan jotain; hän piirtää esiin jonkun
tilanteen, näyttämön. Tämä on harvinainen menettelytapa, mutta sille on
selitys. Kirjoittaja ei pyydä meitä ajattelemaan, vaan katsomaan asioita.
Jotkut ovat sanoneet, että Wittgenstein halusi opettaa katsomaan asioita ja
ihmisiä toisella tavalla.
Tätä käsitystä voi tukea monilla Wittgensteinin omilla
huomioilla. Kun Wittgenstein pyytää
kuvittelemaan jotain, hän kehottaa harjoittamaan filosofiaa; hän ei kirjoita
meille valmiiksi tractatusta,
filosofista esitelmää, vaan panee meidät harjoittamaan sitä. Filosofointi ei
ollut hänelle vain teoretisointia tai järkeilemistä, vaan työtä itsensä kanssa,
itseensä vaikuttamista. Tunnettu tekstikatkelma, jossa Wittgenstein puhuu (kirjoitettu
13.lokakuuta 1931) tästä, vertaa filosofia arkkitehtiin. Molemmat tekevät työtä
itsensä kanssa. Filosofi vaikuttaa itseensä, muuttaa itseään muuttaen
tulkintojaan.
Kieltämättä välillä vaikuttaa kuin lukisi kirjaa nimeltä
Liisa Ihmemaassa. Wittgenstein pyytää lukijaa katsomaan kiveä ja kuvittelemaan
sitten, että sillä on aistimuksia. Hän toteaa, että silloin helposti sanoo
itselleen, että miten niin voi tehdä; pitäisi voida ajatella, että eloton
objekti on kyvykäs tuntemaan aistimuksia – yhtä hyvin voisi ajatella, että
numerolla on aistimuksia. Sitten Wittgenstein pyytää katsomaan räpyttelevää
kärpästä: ongelma katoaa. (Vaikka Wittgenstein toteaa, että kärpänen on
ongelmallinen esimerkki. Hän ei ole aina niin varma niin sanottujen alempien
eläinten tuntemuksista viitaten siihen mahdollisuuteen, ettemme aina tiedä,
olemmeko julmia.)
Itsensä kuvitteleminen johonkin tilanteeseen on
meditaatiota sanan alkuperäisessä merkityksessä; sen harjoittaja nimenomaan
kuvitteli itsensä johonkin tilanteeseen kysyäkseen, testatakseen, miten
reagoisi. Wittgensteinin ehdottamat ”mediataatiot” vievät meidät outoihin
tilanteisiin, outoihin paikkoihin, jossa oudot olennot puhuvat käsittämätöntä
kieltä. Hän vie meidät ikään kuin avaruusseikkailuun, jonka jälkeen katsomme
omaa toimintaamme, omia tekemisiämme toisin. Wittgenstein esimerkiksi pyytää
kuvittelemaan, että muutut kiveksi. Jos muutut kiveksi, tunnetko sitten
aistimuksia?
Mutta miksi näin erikoisia harjoituksia? Miksi kuvitella
itsensä muuttumassa kiveksi, jos tahdon oppia tuntemaan itseni, muuttaa
itseäni, tulkintojani? Taustalla on selvästikin epäluottamus introspektioon,
Descartes´n tapaa ”meditoida”. Esimerkiksi, jos haluaa tietää mitä on
mielikuvitus, ei kannata tarkastella itseään kuvittelemassa asioita, vaan
katsoa miten sanaa mielikuvitus käytetään (370).
Suurimmassa osassa tapauksia – näin kuvittelen –
Wittgenstein pyytää kuvittelemaan jonkunlaisen kielen, vaikka sellaisen, joka
muodostuu pelkistä käskyistä. Tälle on muukin syy kuin puhtaan teoreettinen;
hän sanoo, että kuvitella kieli on kuvitella elämänmuoto. Näin, epäsuorasti,
saamme esiin asioita siitä miten elämme; kohtaamme oman elämänmuotomme rajat,
opimme voisiko tuon tai tämän kuvitellun skenaarion hyväksyä.
Liisa seikkailut Ihmemaassa ja Liisa seikkailut
peilimaailmassa. Filosofisissa tutkimuksissa on peilejä peilien sisällä, mise en abyme –kohtauksia . Wittgenstein kehottaa kuvittelemaan kuvan
nyrkkeilijästä tietyssä asennossa. Hän toteaa, että tätä kuvaa voidaan käyttää
eri tavoilla, esimerkiksi näyttämään jollekin minkälainen asento hänen pitää
ottaa tai päinvastoin miten hänen ei pitäisi seistä. Tai sitä voidaan käyttää
näyttämään, miten joku tietyssä tilanteessa seisoi. Ehkä voisi ajatella, että Wittgensteinin
”meditaatiot” ovat tällaisia: niille voi keksiä monia käyttöjä, mahdollisesti uusia käyttöjä.
Ehdotukseni on jokatapauksessa käyttää Wittgensteinin
tekstejä meditaatioina, kuvitteluharjoituksina. Toinen, tärkeämpi ehdotukseni,
josta halusin tässä antaa vain esimerkin, on ylipäätään se, että käyttäisimme filosofeja, emme vain
kommentoisi tai tulkitsisi...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti