Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä
pasifarm@yahoo.es
Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)
Tässä linkki tapaamiseen:
Tämä aiheena 2. huhtikuuta:
Vuoden 2008
finanssikriisin jälkeen on kirjoitettu paljon velasta. Ironia on siinä, että
velka on vanha aihe ja se oli jo vuosia ollut yksi maailmanjärjestyksen
pilareista. Yhdysvalloissa ja Euroopassa ei vain ajateltu asiaa, koska se oli
meidän haluama järjestys. Toinen ironisuus uudessa ajattelun aallossa oli se,
että maailmanjärjestys muokkaantui uudestaan tai velan merkitys intensifioitui;
velan merkitys vallankäytön taktiikkana ja globaalin järjestyksen elementtiä
uusiutui. Näiden lähellä olevien tapahtumien tulisi opettaa vähintään se, että
velka täytyy nähdä ja analysoida historiallisesti.
Ilmestyneistä
kirjoista varmaan huomiotaherättävin on ollut amerikkalaisen antropologin David
Graeberin The Dept: The First 5000 Years (2011). Mielenkiintoinen on myös italialaisen
filosofin Elettra Stimillin teos Il debito del vivente: Ascesi e capitalismo
(2011). Stimilli tarttuu jo ennen finansskriisiä uudestaan esiin nousseisiin kysymyksiin
kapitalismin ja uskonnon sekä politiikan ja uskonnon välisistä suhteista. Myös
toinen italialainen filosofia Maurizio Lazzarato on kiinnittänyt huomiota
siihen, miten sekä julkisesta että yksityisestä velasta on tullut poliittisten
ja taloudellisten johtajien huolenaihe. Hän käyttää myös vanhaa kunnon
marxilaista terminologiaa ja puhuu luokkataistelun intensifioitumisesta
velkakysymyksen ympärillä.
Kysymys velan ja
uskonnon suhteesta sekä ajatus velan moraalisista juurista saattaa olla
yllättää. Monet kirjoittajat muistuttavat, että saksan sanaa Schuld käytetään sekä velasta että
syyllisyydestä. Uskonnon ja talouden suhteista on kirjoitettu jo kauan. Max
Weber on klassikko. Eikä velan luonteesta ja vaikutuksista ole kirjoittanut
vain pahapäiset filosofit ja aktivistiantropologit, vaan esimerkiksi
amerikkalainen lakimies Thomas Geoghegan. Hän on käyttänyt termiä infinite debt, joka on tai voisi olla
tärkeä instrumentti nykytilanteen analysoinnissa.
Mistä tahansa
poimimme ymmärryksen ja analyysin työkaluja, on otettava huomioon, että velka
on muuttunut. Ennen velan moraalinen ydin oli: ”Velka pitää maksaa.” Nyt
lainaaja ei ole siitä niin huolissaan; hän on liian kiinnostunut koroista.
Vaikka kyse on isosta ja monimutkaisesta asiasta, uskontoon ja moraalin
kytkeytyvästä käytännöstä, on huomioitava myös jokapäiväisyys, velan
vaikuttavuus sekä yksilön oman velallisuuden että maailmanjärjestyksen
etävaikutusten kautta. Unohtakaamme hetkeksi teologia ja ekonomia, länsimaisen
ajattelun pilarit. Ottakaamme mikroskooppi käteen. Linssit lainaa taide, tässä
tapauksessa elokuva.
Olen puhunut teoksesta
aikaisemminkin. Elokuva on Kelly Reichardtin ohjaama, Jonathan Raymondin
käsikirjoittama Meek's Cutoff (2010). Tarina perustuu väljästi Oregon Traililla
1845 sattuneeseen tapaukseen: Stephen Meek opasti vankkurikaravaanin
ikävyyksiin. Ihmiset
kulkevat loputtomalta tuntuvassa autiomaassa, vesi on loppumassa. Opas
sanoo vievänsä veden äärelle, pelastukseen, oikotien kautta. He kysyvät, voiko
mieheen luottaa. Opas Meek yrittää vakuuttaa osaamisestaan. Vaikka ihmiset
epäilevätkin häntä, hän tietää, että ihmiset ovat riippuvaisia hänestä. Hän
myös luo uhkakuvaa lähistöllä liikkuvasta intiaanista, kertoo kauhujuttuja
alkuasukkaiden tavoista. Lopulta intiaani onnistutaan ottamaan vangiksi. Häntä ei
tapeta. Hänestä tulee odotusten kohde ja samalla tekijä, joka murtaa Meekin
asemaa; hänestä tehdään opas. Ihmiset ajattelevat ja toivovat, että ihminen,
jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, voi opastaa veden äärelle, sillä hänen
täytyy tuntea seutu.
Yksi naisista, Emily Tetherow (jota näyttelee Michelle Williams), ruokkii ja
juottaa vankiopasta. Häntä vastutetaan ja
ihmetellään. Emilyllä on strategia, tarkka ajatus. Jos vanki opastaa heidät
ansaan, heimonsa kynsiin, hän voi ainakin toivoa, että intiaani armahtaa hänet.
Hän tekee vangista velallista.
Velka on vallankäyttöä. Se on sotasuunnitelma
ja ihmisten välinen suhde. Tärkeä osa sotasuunnitelmaa on pyrkimys luoda suhde,
jossa toisen, velallisen, odotetaan toimimaan tietyllä tavalla. Tässä
primitiivisessä velkasuhteen luomisessa ei ole kyse sopimuksesta. Osapuolten
välillä ei ole edes yhteistä kieltä. Toisesta voi ainakin yrittää tehdä
velallisen lupaa kysymättä. Velallinen on vanki jo ennen velkaa. Tämä
todellisuudessa tekee velkasuhteessa erityisen huonon. Vanki ei välttämättä
edes tiedä, mitä häneltä odotetaan. Suhteen alullepanija ei luota velalliseen.
Kaikki perustuu toiveajatteluun. Hyvä vanginvartija tekee itsestään
riippuvaista vangista. Velka rakentaa ja järjestää maailman. Meillä ei ole
tulevaisuutta ilman velkaa.
Loppukevään ohjelma:
11.Mitä
hyväksymme? 9.huhtikuuta
12.Kuka
puhuu? 16.huhtikuuta
13.Muisti ja valta 23.huhtikuuta
14.Nuoriso ilman
tulevaisuutta 30.huhtikuuta
15.Toinen maailma 7.toukokuuta
16.Älä mene filosofin
luokse 14.huhtikuuta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti