Muisti ja valta

Stonewallin mellakka

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 23. huhtikuuta:

Aihe ei liity muistiin neurologisesti kuvattuna ilmiönä, salaperäiseen prosessiin aivoissa. Muisti on myös sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Se on jotain, jonka kautta organisoidaan kuva siitä, kuka sinä olet. Muisti määrittää mielikuvan siitä, millaista tulevaisuutta haluaa ja mitä voi tehdä. Jos ja kun valta kontrolloi – pystyy kontrolloimaan tai ohjaamaan muistia, se onnistuu määrittämään ihmiselle, mitä heidän tulee muistaa.

Primitiivisinkin vallankäyttö yrittää vaikuttaa ihmisen ihmisen mielikuviin ja siihen mitä hän ajattelee itsestään. Siksi muistin ohjaaminen, erityisen muistikulttuurin synnyttäminen, on strategisesti mielenkiintoista. Jos ajattelemme kansalaista, ohjauksen kohdetta, muisti ei tästä näkökulmasta näyttäydy haluttavana kykynä; se voi olla voimattomuuden lähde.

Eri maissa toimineet ihmisoikeusrikkomuskomiteat ovat esimerkki siitä, miten muisti ja pyrkimys välttää unohtaminen palvelee tavoiteltua muutosta. Espanjassa tuli vuonna 2007 voimaan erityinen laki, Ley de Memoria Histórica de España, jonka tarkoitus oli tunnustaa ja muistaa kaikkia sisällissodan uhrit, myös sotaa seuranneen Francon hallinnon uhrit. Kyseessä oli yritys korjata jotain. Sana ”muisti” oli paljonpuhuva. Jotain oli unohdettu. Vuonna 1977, Francon jälkeen,  haluttiin armahtaa kaikki poliittiset vangit ja aikaisemman järjestelmän vainoamat ryhmär. Armahduslaki,  Ley de Amnistia, on kuitenkin myöhemmin toiminut suojana kiduttajille, ja laki on saanut nimityksen ley del olvido. Vuonna 2007 tehty uudistus ei muuttanut tätä.

Menneisyys voi olla taakka, ja muistaminen voi tehdä voimattomaksi.  Mutta muisti voi olla myös moraalisen energian lähde. Greenwich Villagessa, New Yorkissa,  syntyi mellakoita kesäkuussa 1969, kun poliisi teki ratsian  gay-baariin nimeltyä Stonewall Inn. Lain mukaan alkoholin tarjoilu homoseksuaaleille ei ollut sallittua. Mafia pyöritti kuitenkin baareja, joissa tarjoiltiin. Rikollisjärjestöt lahjoivat poliisit. Mellakat alkoivat pienestä symbolisesta eleestä. Ratsatun baarin asiakkaat heittelivät poliiseja kolikoilla. Lehdet kirjoittivat Stonewallin mellakoista pieniä ja erittäin vähätteleviä uutisia. Mellakoitsijat ja heitä tukevat ihmiset ryhtyivät kuitenkin organisoitumaan ja perustamaan erilaisia työ- ja aktivismiryhmiä. Homoseksuaalit politisoivat omat vaikeutensa ja tuskiensa aiheet. Ryhmät tekivät hyvin erilaisia asioita, mutta loivat myös yhteisen tehtävän, muistamisen.

Seuraavana vuonna 28. kesäkuuta pienet ryhmät järjestivät kulkueet Stonewallin mellakoiden muistoksi New Yorkissa ja Los Angelesissa. Ennen kuin kulkueet olivat päässeet perille, tuhannet olivat liittyneet joukkoon. Gay pride oli syntynyt. Lehdet erehtyivät Stonewallin merkityksestä. Lehtimiehet eivät ottaneet huomioon muistin merkitystä. Mellakat olivat alku jollekin. Jatkuvuus ja elävyys synnytettiin muistamisen kautta.           

Voimme siis aavistaa tai kuvitella, että valta ja muisti todellakin kytkeytyvät – tekisi mieli sanoa solmiutuvat – yhteen monenlaisilla, vaihtelevilla tavoilla. Ehkä pitäisi katsoa ja tarkistaa,  minkä ryhmän tai maanosan halutaan muistavan, ettei mikään muu kuin olemassaoleva ole mahdollista. Voimme myös kysyä, millaisia asioita meidän olisi syytä kaivaa esiin menneisyydestä, jotta keksisimme mahdollisuuksia ja voimia toteuttaa ne.  

Miksi ajattelemme, että menneisyys on takana? Onko siihen erityinen syy? Tahtooko joku meidän ajattelevan niin? Onko niin, ettemme näe, että toimimme ja taistelemme menneisyys edessämme? Älkää kysykö, mistä johtuu päihdeongelma. Älkää kysykö, miksi kaikki maailman riidat muistomerkeistä. Muistot eivät kuulu keinutuoliin. Ne ovat politiikan ja yhteiskunnallisen toiminnan sielu.