Tässä linkki tapaamiseen:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 17.11./18.11./19.11.
Friedrich
Nietzsche kysyy teoksessaan Hyvän ja pahan tuolla puolen, mitä on jalous.
Vastaus on mielenkiintoinen. Jaloksi eivät tee tietynlaiset teot. Olennaisempaa
on usko. Nietzsche kirjoittaa: ”Jalo
sielu kunnioittaa itseään.” Jos joku on tälla tavalla jalo, se ei ole mikään
pieni saavutus. Se ei ole pieni saavutus vain siksi, että monilla ihmisillä on
taipumus halveksia ja alentaa itseään. Koko kulttuuri sotii tällaista
pyrkimystä vastaan. Nietzsche on kapinallinen.
Kaikenlainen
itsensä rakastaminen ja itseensä luottaminen on alennettu eurooppalaisessa kulttuurissa,
myös filosofiassa. Yksi sankarillinen poikkeus oli Ralph Waldo Emerson
(1803-1882), jota Nietzsche luki. Jaloa erottavan uskon ja itsekunnioituksen
teema löytyy Emersonilta. Hän puhui itseluottamuksesta käyttäen sanoja self-reliance ja self-trust, mutta myös sellaista ilmaisua kuin believe on one´s
thought (uskoa omiin ajatuksiinsa).
Termi self-reliance ei
ole sattumanvarainen. Reliance merkitsee luottamusta, mutta
siitä juontuu myös sana reliant, joka merkitsee sitä, että on riippuvainen jostakin.
Verbi rely (on) on luottamista, mutta myös riippuvaisuutta
jostakin. Itseluottamus – sillä tavalla kuin Emerson sen ymmärtää – on
tukeutumista itseensä, riippumattomuutta ja itsenäisyyttä. Monesti hyve on vain
konformismia, mukautumista. Emerson tekee itseluottamuksesta hyveen ja
asettaa sen mukautumista vastaan.
Itseluottamus oli
hyve Emersonille, mutta kauan se on ollut pikemminkin pahe. Kun
varhaiskristityt tekivät itsessään kulttuurivallankumousta, he asettuivat
erityisesti kreikkalaista itseluottamusta vastaan. Kristityt eivät halunneet
luottaa itseensä, vaan Jumalaan. Tämä luottamus oli – ainakin joissakin
tapauksissa – eräänlaista rohkeutta. Parhaat kristityt luottivat Häneen myös Tuomiopäivänä niin kuin näemme
Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä. Myös marttyyrit todistavat tästä
luottamuksesta. Kristittyjen elämä kuitenkin muuttui nopeasti ja luottamuksen
sijalle tuli enenevässä määrin pelko. Ihmisen tulee vapista ja totella.
Pelastusta ei voi etsiä omin päin; ihminen tarvitsee pastoria. Jos ihminen ei
voi luoda itse luottamuksellista suhdetta Jumalaan, hänen on tehtävä itsestään
valvonnan kohde, sillä itsestä löytyy vain pahaa. Omaan itseen ei voi luottaa.
Itseluottamuksesta tuli ylimielisyyttä.
”Jalo sielu
kunnioittaa itseään”, kirjoitti Nietzsche, papin poika. Kristitty, joka soti
ylimielistä luottamusta ja itseluottamusta vastaan, kunnioitti Jumalaa ja
uskonnollista auktoriteettia. Kunnioituksen merkki oli totteleminen. Nietzsche
yritti palauttaa kunnian itsekunnioitukselle.
Oliko hänen
tehtävänsä mahdoton? Oliko tehtävä seurausta hulluudesta tai aivokasvaimesta?
Nietzsche kehotti ajattelemaan ja oppimaan
toisella tavalla, jotta me voisimme jonain päivänä tuntea toisella tavalla. Näin hän kirjoitti jo varhaisessa
teoksessaan Morgenröte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti