Tässä linkki tapaamiseen:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 10.11./11.11./12.11.
Epäilijä
ja maailmaa nähnyt ironikko meissä sanoo: ”Naurettava se, joka pyrkii
täydellisyyteen.” Koko ajatus voi olla kestämätön filosofisesti. Jotta voisi
löytää tai saavuttaa täydellisen kauneuden tai onnen, pitäisi olla mahdollista
luoda ideaali täydellisestä onnesta tai kauneudesta. Mitä sana täydellinen
merkitsisi? Kauneudessa ei olisi yhtään ”virhettä”.
Leikkikäämme ja
kuvitelkaamme silti, että joku pyrkii jonkinlaiseen moraaliseen
täydellisyyteen. Tosiasiallisesti filosofiassa on ismi nimeltään perfektionismi
(perfectionism), joka on moraali- ja yhteiskuntafilosofian suuntaus (ei voi
puhua opista, kun sen edustajiksi katsotaan niin erilaisia ajattelijoita kuin
Aristoteles, Spinoza, Marx, Emerson). Minun on vaikea ajatella, että on
olemassa ihmisluonto, jonka tuntemus auttaisi meitä kohti täydellisyyttä, mutta
hyväksyn ajatuksen itsensä kehittämisestä. Stanley Cavell (1926-2018) oli yksi
viimeisistä ihailtavista ”perfektionismin” edustajista. Cavellin ja hänelle
tärkeän ajattelijan, Ralph Waldo Emersonin, tekstit ovat opettaneet minulle
jotain täydellisyydestä. Moraalisesti itseään kehittävän mielessä oleva täydellisyys
ei ole aina sitä mitä sen kuvitellaan olevan.
Itsensä kehittäjän
tavoittelema täydellisyys ei ole välttämättä luonteen moitteettomuutta.
Tavoiteltu täydellisyys on joskus itsesuhteen täydellisyyttä. Yksi mahdollinen
haluttu itsesuhteen malli on ystävyys. Voi olla, että itsensä ystävä näkee
itsessään vikoja ja epätäydellisyyttä, mutta hyväksyy ne.
Täydellisyys – vaikka
se olisi luonteeltaan moraalista – ei ole aina ole ymmärretty tekojen tai
luonteen hyvyydeksi. Se voi olla kykyä omaksua tietynlainen asenne, kykyä
suhtautua ulkoiseen maailmaan, ympäristöön, erityisellä tavalla.
Mielenkiintoinen esimerkki on Hugo of
St.Victor, munkki joka eli 1100-luvulla Englannissa. Hän kirjoitti, että mies joka pitää kotimaataan
suloisena, on vielä aloittelija (tender
beginner). Sen sijaan se, jolle mikä tahansa maaperä on niin kuin
synnyinseudun maa, on jo vahva. Täydellinen on Hugo of St.Victorin mukaan
ihminen, jolle koko maailma on vierasta maata.
Vaikka yhä pitäisimme
epäilyttävänä koko sanaa, voimme katsoa asiaa toisesta näkökulmasta, oppia ehkä
jotain. Kaikki tuntevat ihmisiä, jotka ovat täydellisyyden tavoittelijoita.
Ehkä osa meistä kuuluu heihin. Tiedämme, että täydellisyyden tavoittelija –
oman itsensä, puolisonsa tai kodin täydellisyyden huolellinen valmistelija –
kärsii usein. Hän kärsii, koska jokin on aina vialla. Koti on epätäydellinen ja
varsinkin puoliso on epätäydellinen. Täydellisyyden ymmärtäminen itsesuhteeksi
tai erityisenlaiseksi kypsyydeksi niin kuin Hugo of St.Victorin tapauksessa auttaa
katsomaan asiaa edistyksen ja itsensä kehittämisen näkökulmasta.
On hyvä katsoa
itseään, tutkailla missä on. On syytä arvioida, kuinka kaukana olemme maalista.
Ei ole välttämättä hyvä ruoskia itseään, jos maali näyttää olevan kaukana ja
huomaa olevansa aloittelija. On hyvä haastaa itseään, mutta itseään pitää myös
kannustaa. Itseään ei tarvitse rangaista. Itseä voi onnitella siitä, että vielä
on paljon tekemistä, paljon oppimista.
Kun vertailemme
ihmisiä, synnytämme usein harhaisia mielikuvia. Me saatamme esimerkiksi katsoa
astrofyysikkoa ja ihailla hänen tietämyksensä määrää. Epäilemättä hänen
tietonsa ovat runsaat verrattuna omiimme, mutta todella ihailtavaa on usein
heidän asenteensa oman tietonsa rajallisuuden edessä. He ihmettelevät ja ovat
uteliaita, koska heidän näkökulmastaan on niin paljon, mitä ei vielä tiedetä.
Voisimme ottaa oppia. Voisimme katsoa täydellisyyttä onnellisesti
tavoittamattomana maalina. Voisimme kiittää itseämme ja toisia askeleista,
jotka ainakin nyt näyttävät edes jonkinlaisilta edistysaskeleilta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti