Spinozalaisen filosofin muistolle
Tässä linkki tapaamiseen:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 1.12./2.12./3.12.
Gilles Deleuze (1925-1995) on nimi, jota ei ehkä heti liitetä rakkauteen. Hänet liitetään omaperäisiin kirjoihin filosofian historian hahmoista (David Hume, Baruch Spinoza, Henri Bergson jne.). Deleuze tunnetaan ontologina, joka puhui erosta ja moninaisuudesta, rihmastosta ja ajattelun kuvasta. Tarkempi lukeminen tuo esiin silti tosiasian, että rakkaus oli läsnä hänen ajattelussaan jo varhaisesta vaiheesta lähtien.
Marcel Proustia
käsittelevä teos Proust et les signes (1964) on esimerkki. Tässä teoksessa
rakkaus on herkkyyttä nähdä merkkejä. Rakastunut lukee rakastettua merkkinä. Merkki
näyttää toisen tuntemattomana maailmana, moninaisuutena, mahdollisuuksien
paljoutena. Voisi ajatella, että Deleuze
puhuu vain siitä, mitä rakkaus on Proustille tai mitä se merkitsee hänen
teoksessaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Mutta ehkä Deleuze puhuu Proustin
kautta ja luo omaa teoriaa rakkaudesta. (Tämän puolesta puhuu se, että Deleuze
viittaa Proustiin myös myöhemmässä tuotannossaan puhuessaan rakkaudesta.)
Hannah Stark on yksi
harvoista, joka on tarttunut rakkauden teemaan ranskalaisajattelijan
tuotannossa. Stark omistaa pienen osan Deleuze´n ajattelua koskevasta
väitöskirjastaan (Deleuze´s Differential Ontology and the Problems of Ethics,
2010) rakkaudelle. Kirjoittaja korostaa, ettei rakkaus ole keskeinen teema
filosofin tuotannossa, mutta silti tärkeä; siitä todistaa se, että Deleuze
palaa siihen yhä uudestaan. Stark ei kuvaa ranskalaisherraa minään
romantikkona. Deleuze´n asenne on kriittinen. Rajoittuneet kuvat ja käsitykset
rakkaudesta on syytä särkeä ja hylätä, jos haluamme nähdä rakkauden, halun ja
yhteyden uusia muotoja.
Yhdessä
pääteoksessaan Différence et répétition Deleuze kirjoittaa, ettei ole olemassa
rakkautta, joka ei alkaisi ilman mahdollisen maailman ilmestystä. Rakastaminen
merkitsee sitä, että kehittää tuntematonta maailmaa rakastetussa – maailmaa
joka hänessä on kehittymättömänä. Huomio tuo mieleen Proust-kirjan huomiot
tuntemattomasta maailmasta rakastetussa. Se tuo mieleen myös argentiinalaisen
Mónica Cragnolinin kirjoitukset Robert Musilista. Niissä rakkaus ei voi olla
omistamista, joka muumioi toisen. Rakkaus ruokkii toisen muuttumista toiseksi;
se näkee moninaisuuden toisessa.
Deleuze´n huomiot
rakkaudesta – samoin kuin Mónica Cragnollinin
kirjoitukset Robert Musilista – saavat minut palaamaan kysymykseen
todellisesta rakkaudesta. Jotkut näkevät puheen todellisesta rakkaudesta eräänlaisena fundamentalismina, perusteluna
tuhoisille kielloille ja rajoituksille. Se on silti ollut Platonista lähtien
yksi suuria länsimaalaisia teemoja ja kysymys, jonka kautta ollaan ajateltu
todellista elämää. Ajatus tai kuvitelma ei ole ihan niin yksinkertainen, että
todellisen rakkauden kautta pääsee todelliseen elämään. Pikemminkin
länsimaalainen ihminen on nähnyt, että se mikä tekee rakkaudesta todellista
tekee myös elämästä todellista.
Jos olisi mieltä
puhua todellisesta rakkaudesta, esittää sitä koskeva kysymys, olisi mahdollista
löytää inspiraatiota myös nykyfilosofeista. Olisi hylättävä valmiit käsitykset.
Rakkaus ei välttämättä ole sokea. Se näkee maailmoja ja mahdollisuuksia. Olisi
myös tutkittava, miten välttää rakkauden muuttuminen omistamiseksi.
Ehkä kysymys todellisesta rakkaudesta on kaikkein hedelmällisin, jos lähdemme kehittämään rakkauden filosofiaa. Länsimaalainen ajattelu on korostanut paljon tiedon merkitystä, ja siksi epistelemologia on niin tärkeä osa filosofiaa. Kun joku haluaa kehittää rakkauden filosofiaa, sitä ei ehkä kannata kehittää vaihtoehtona tiedon filosofialle, yrittää tehdä sitä irrallaan muista kysymyksistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti