Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)
Filosofiakahvila Fuengirolassa aloittaa myöhemmin torstaisin
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kuvat ympäröivät meitä. Ne
tunkeutuvat meihin. Elokuvan yleistyttyä propagandistit innostuivat. Nyt
ruutujen määrä on yhä suurempi. En tiedä, katoako guttenbergiläinen maailma tai
onko se jo kadonnut. Mutta kuvat vangitsevat meitä.
Myös aikaisempina aikoina
kuvat ovat herättäneet huolta. Ne ovat olleet usein moralisoinnin aihe. Kun
moralisointi ei ollut enää tarpeeksi järkevän kuuloista, ne olivat
medikalisoinnin aihe. Mielenkiintoinen esimerkki ajattelijasta, joka kiinnitti
huomiota kuvien voimaan, on Mestari Eckhart (oik. Eckhart von Hochheim,
1260-1327). Hän näki kuvaan liittyvän vaaran, mutta ei moralisoinut sitä
tavanomaisella tavalla.
Mestari Eckhart epäili
kuvan kiihottavan halua, mutta halu ei ollut sinänsä kuvan vaarallinen olemus.
Ongelma oli kuvan omistavuudessa, sen kyvyssä ottaa meidät haltuunsa – riivata meidät, jos käytämme
kristillistä kieltä. Mestari Eckhart oli
buddhalaisin kristillinen ajattelija. Kuvaan liittyvä problematiikka on
samantapainen kuin takertumiseen liittyvä kysymys. Mestari Eckhartin huomioita
voisi verrata myös Max Stirnerin ajatteluun. Hän huomasi, että ideat voivat fiksoitua, jähmettyä. Ideat voivat omistaa meidät. Tähän
liittyy erityinen vaara: ne voivat tehdä meistä fanaatikkoja.
Keskiaikaisen ajattelijan
huomiot pakottavat ajattelemaan omaa aikaamme ja myös kysymään, millaisia
lääkkeitä tarvitsemme, jos niitä kaipaamme. Jos ongelma on kuvan omistavuus,
sen riivaavuus, meidän olisi vähennettävä tätä voimaa. Näen kaksi mahdollista
hoitoa. Toinen on kuvan särkeminen, ikonoklastia. Toinen on kuvan
jähmettyneisyyden poistaminen, kuvien pistäminen liikkeeseen.
Nämä ovat kaksi
strategiaa, ei kaksi eri lääkettä. Reseptin kirjoittaminen vaatii tarkempaa
tutkimusta. On katsottava, millaisilla erilaisilla tavoilla kuva riivaa. Paljon
puhuttu kuvan vaikutus liittyy mediaan, erityisesti malleihin ja ihmisille
synnytettyihin paineisiin, ihmisten vaikeaan suhteeseen kehoonsa jne.
Pahimmillaan näiden kuvien väitetään lisäävän syömishäiriöitä. Tässä
tapauksessa kuva vaikuttaa kuvaan itsestä.
Ihmisen suhde omaan itseensä huononee; hänestä tulee äärimmäisessä tapauksessa
itsensä vihollinen.
Toinen esimerkki voisi
olla tapahtumasta annetun kuvan vaikutus. Jos kyse on esimerkiksi
vallankumouksesta, kuvaa ja siihen liittyviä mielikuvia synnyttävät
tiedotusvälineiden lisäksi koulu, elokuvat ja poliittiset puheet. Kuva
vallankumouksesta voi olla sellainen, että se estää tekemästä sitä.
Kuva riivaa myös olemalla
normalisoiva kuva. Meille näytetään kuvia sodasta. Kun se on jokapäiväistä, ne
eivät enää merkitse mitään. Sota normalisoituu. Ihmiset kadulla toimivat
toisilleen tiedotusvälineinä. Ihmiset ovat toisilleen kuvia. Kun näemme
ihmisten juovan sokeroituja juomia emmekä näe heidän kaatuvan kuolleena maahan,
teemme samaa perässä.
Myös kauniilla kuvalla on
omistava vaikutus. Syyt ovat melkein ilmeisiä. Kaunis vetää puoleensa,
vangitsee katseen, ottaa omakseen. Kun olemme kauniin kuvan vangitsemia, emme
näe nurkkaan, jossa Job raapii paiseitaan.
Riivattujen hoitaminen ei
välttämättä ole siis ihan helppoa. Tieto sokerijuomien epäterveellisyydestä ei
mene perille. Kuka haluaisi kääntää katseensa kauniista kuvasta? Tässä on silti
tehtävämme. Meidän on otettava vastaan tietoa. Meidän on käännettävä katseemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti