Sairastamisesta

 

Virginia Woolf

FILOSOFIAKAHVILA ALOITTAA FUENGIROLASSA 3.MAALISKUUTA

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila alkaa Fuengirolassa 3. maaliskuuta. Torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 1.3. ja 2.3. ja 3.3.

Virginia Woolf (1882-1941) kirjoitti vuonna 1925 esseen On being ill. Se julkaistiin seuraavana vuonna T.S. Eliotin lehdessä The Criterion. Woolf kirjoitti esseen vuodepotilaana. Hän sanoo kirjoituksessaan, että vaikka sairastaminen on yleistä ja se voi tuoda suuria henkisiä muutoksia, sillä ei ole samanlaista asemaa kirjallisuudessa kuin rakkaudella, taistelulla tai mustasukkaisuudella. Saatamme kohdata sairauden kautta elämän ja kuoleman kysymyksen, mutta se ei ole samanlainen teema romaaneissa. Kirjallisuus kiinnittyy mielenliikkeisiin, ei ruumiilliseen olemiseen. Tällä omat seurauksena. Woolfin mukaan meillä ei ole kieltä sairastamiselle, varsinkaan tavalliselle, arkipäiväiselle sairastamiselle.

Myös terveys on usein hiljaista. Hiljaisuus on ollut jopa tärkeä sana terveyden määrittelyssä. Ranskalainen kirurgi René Leriche (1879-1955) kirjoitti näin: ”Terveys on elämä elinten hiljaisuudessa.”  Terveys ei ehkä tarvitse kieltä yhtä paljon kuin sairastaminen. Sairastaminen  on sanatonta, vaikkei mykkää; siihen liittyy valitus, myös tuskainen huuto. Tämä ei silti merkitse, ettei sairaus olisi tärkeä elementti erilaisissa kulttuureissa. Menneitä tai nykyisin rinnakkain eläviä kulttuureja voi analysoida siitä näkökulmasta, miten ne ovat reagoineet sairauteen. Sillä mitä sanomme lääketieteeksi on pitkä historia. Lääkitsemistä ja hoitamista oli jo paljon ennen kuin siitä tuli tieteellistä tai tieteeseen perustuvaa.

Lääketiede on meidän aikamme merkittävin strategia suhteessa sairauteen ja tapa suhtautua sairauteen. Lääketieteen historia on muutakin kuin tarinaa edistysaskeleista. Se voisi kertoa monenlaisia asioita kultuuristamme ja myös siitä, ettei yksi tai toinen tapa suhtautua sairauteen ole välttämätön. Vuonna 2013 filosofikahvilan aiheena oli Sairaus, terveys ja yhteiskunta. Väitin, että medikalisointi ja kriminalisointi ovat kulkeneet käsi kädessä, koska kummassakin tärkeänä lähtökohtana on poikkeus tai poikkeama. 

Woolf toteaa, että jokaisella nuorella rakastuneella neidolla on Milton ja Shakespeare, mutta kenellekään ei ole runoilijaa, kun hän sairastuu. Hiljaisuus ja mykkyys pysyvät mukana sairauden ja terveyden teeman ympärillä kaikkina aikoina. Ihmiset haluavat lohduttaa sairasta, puhua hänelle, valaa häneen uskoa. Kuka haluaa kuunnella sairasta? Onjo sairaan sanoilla väliä?

Jobin kirjaa voi lukea runoutena tai uskonnollisena teoksena, mutta myös dokumenttina, joka todistaa vuosituhansien takaisesta asenteesta sairauteen. Jobin kärsimykset ja hänen kapinallinen puheensa nostavat esiin teologisen ja maailmankatsomuksellisen kysymyksen sairaudesta. Edes Jobin kirja ei ole vastaesimerkki Woolfin väitteelle. Viimeisenä koettelemuksena Herra runtelee Jobia märkivillä paiseilla. Vaikka Jobin sanat säkenöisivätkin päidemme päällä, emme löydä sanoja ruumiilliselle tuskalle tai pahoinvoinnille. Jobin tuskaiset sanat ilmaisevat sielullista kärsimystä; hän tuntee olevansa Jumalan hylkäämä, ystävien pettämä, naurettu.

Sairastava aikuinen saattaa tuntea joutuneensa lapsen asemaan. Vaikka meillä ei olisi Jobin ajan metafyysisiä uskomuksia, tämä oman haavottuneisuutensa ja avuttomuutensa kohtaaminen voi olla yllätys ja järkytys. Se mikä tekee lääkäreistä ja sairaanhoitajista etuoikeutettuja on se, että heille sairaus ja kuolema ovat olemassaolevia. Ne nähdään osana elämää. Ne eivät putoa eteen taivaan outona epäoikeudenmukaisuutena tai luonnottomana erehdyksenä.

Vaikka emme voisi odottaa, että meitä kohdeltaisiin kuin aikuisia tai emme osaisi luoda kieltä sairastamiselle, sairasvuode voi opettaa. Avaruus ympärillämme ja mikrobit sisällämme – avaruus sisällämme – ovat välinpitämättömiä. Sairaalassa voimme olla numeroita, mutta kosmokselle emme ole edes sitä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila