Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)
Filosofiakahvila torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Moderni runous alkaa Arthur
Rimbaud´n teksteissä. Niissä runoilijasta tulee kapinallinen tai palauttaa
runoilijalle sen mikä hänessä on aina ollut ainakin mahdollisuutena. Runoilu ei
ole enää viaton harrastus. ”Haluan olla runoilija ja teen työtä tullakseni
Näkijäksi”, Rimbaud kirjoittaa vuonna 1871. Näkijäksi ei tule noin vaan. Se
vaatii todella työtä. Se vaatii aistien sekoittamista ja normien vastaista
elämää, jota Rimbaud nimittää elosteluksi. ”Nyt elostelen niin paljon kuin
mahdollista”, hän kirjoittaa.
Tämä esimerkillinen
esimerkki osoittaa, että runouden tottelemattomuus ei ole vain ulkoista. Tietenkin
se ilmenee uuden muodon etsinnässä ja muodonrikkomisessa, mutta se on mukana
runouden elävässä ytimessä. Rimbaud oli kapinallinen myös oikeassa elämässä;
hän osallistui Pariisin kommuuniin. Ulkoisessa mielessä hän teki vallankumouksen
runoudessa. Todellinen tottelemattomuus ja kapinallisuus näkyy kuitenkin ennen
kaikkea hänen kuviensa mielettömyydessä ja niiden yhdistämisen vapaudessa.
Runoilija Vicente Núñez (1926-2002)
oli tottelematon, jonka kapinallisuus ei ilmentynyt vain suhteessa normeihin,
käskyihin tai aukroritteetteihin. Se ilmeni suhteessa annettuun todellisuuteen.
Todellisuus esitetään meille kolikkona, jossa on kaksi puolta. Núñezin mukaan
on pyrittävä kääntämään kolikkoa niin, että sen kolmas puoli tulee esiin. Hän
etsi kolikon kolmatta puolta – puolta jota ei ole, mutta joka sillä täytyy olla niin kuin hän sanoi.
Núñez tuntuu sanovan:
Meidän täytyy oppia kieltämään ja hylkäämään. On peruttava todellisuuden
itsestään selvyys, jotta jotain voisi tulla olevaksi, ja maailma muuttuisi.
Olemassaolevaksi tekeminen, luominen ja tapahtuminen vaatii elettä, joka
pyyhkii edestämme todellisuuden kivettyneet kasvot. Vain tottelemattomina
teemme itsestämme avoimia muutokselle.
Varman ja pysyvän
häipyminen muuttaa tulevaisuuden avoimeksi. Se ei ole enää ennustettavissa,
koska emme enää seuraa ohjelmaa. Runoilijan poispyyhkivä ele ei ole pelkkää
anarkiaa; siinä on mukana sitoutuminen avoimeen maailmaan, maailman
avoimuuteen. Vain tällaisen eleen kautta voi elää todella. Todellinen elämä,
joka René Charin mukaan kasvaa vain runouden rinteillä, alkaa
tottelemattomuudesta. Runous on tottelemattomuutta, todellisen kuninkaan, siis
pelottoman ihmisen, kesytöntä elehdintää.
Mitä tästä voi päätellä?
Jos kirjoittaa tai lukee runoja, ei tule tottelemattomaksi. Runous ei ole
taannut vapautta maailmassa. Tottelematon saattaa silti löytää runouden. En
tarkoita, että tottelemattomilla olisi taipumusta lukea runoja. En halua lyödä
leimaa ihmisiin, jotka lukevat runoutta. Tottelematon löytää runouden
maailmasta. Hän löytää sen laatuna. Hän voi löytää värejä ja aistimuksia, jotka
ovat aliarvioituja tai väärinymmärrettyjä, sillä totteleminen ei merkitse vain
käskyn noudattamista; se merkitsee, että kokemisen kenttä on rajoittunut.
Runous ei pelasta eikä
takaa vapautta. Runoilijat voivat silti inspiroida ja tartuttaa meihin jotain.
He voivat lennättää kipinöitä maailmaan. Ehkä Rimbaud puhuu tästä tartunnasta,
kun hän kirjoittaa:
”Rumpua lyövä sormesi vapauttaa kaikki äänet ja aloittaa
uuden harmonian.
Yksi askeleesi on uusien ihmisten nousu ja heidän
marssinsa eteenpäin.”
En tiedä, kannattaako
runoilijoilta etsiä neuvoja, mutta joskus he auttavat elämään enemmän. Núñezin viimeisen runokokoelman
Rojo y sepia viimeinen runo oli tämä:
Jos valitsen
rytmin, olen keskittyneenä
kuuntelemaan
itseäni, sen räsähdykseen
mitä salaan,
hänen silmiinsä
täynnä
poissaoloa. Jos lausun ääneen,
julistan
maailman ja sen metsät,
vyötän itseni
siihen mitä tahtomattani
ylläpidän. Jos
sanon suutele minua,
kirjoitan
itseni. Jos kuolen
rakkaudesta,
tuoksun ruusuille.
P.S. Rimbaud-käännöksen
tekijä Einari Aaltonen. Núñez-käännöksen tekijä Pasi Färm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti