Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)
Filosofiakahvila torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
On tavallista ajatella,
että kokemus opettaa. Kokemus voi silti vangita meidät; se voi opettaa luovuttamaan,
pysymään paikalla. Muistamme miten asiat menivät emmekä enää osaa kuvitella,
että asiat olisvat voineet olla toisin tai että ne voisivat muuttua. Muistista
tulee muuri. Näin myös silloin, kun muisto ei ole traumaattinen. Kokemukset
ankeista ajoista, pulasta, tekevät meistä varovaisia tai jopa pelokkaita,
vaikka olisimme nähneet, että tilanteesta päästiin pois.
Ei ole ollenkaan
tavatonta, että meidän halutaan muistavan tällaisella tavalla. Silloin muisto
voi olla kaunisteltu tai se voi olla tuskainen, mutta aina se jähmettää ja
pystyttää muurin.
Entä jos muisti
keskeyttää jotain? Entä kun se rikkoo ajan tasaisen virran eikä aika,
nykyhetki, ole enää tyhjä? Eikö muistaminen voi myös muuttaa meitä ja maailmaa?
Kun meille näytetään kuvaa vallankumouksesta tai kapinasta, kollektiivisesta
tai yksilöllisestä, sitä saattaa viesti: ”Tämä ei voi tapahtua täällä.” Meille
voi syntyä tunne, ettei mitään voi tapahtua, kyse on toisesta maailmasta.
Arabikevät esiteltiin
meille kolmannen maailman tapahtumana ja sitä saatteli toistuva puhe siitä,
etteivät nämä maat ole kypsiä demokratiaan. Ihmiset reagoivat silti eri tavoin.
Arabikevättä seurasi ocupy-liikehdintää sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
Myös ensimmäinen maailma tunsi demokratian puutteellisuuden. Eikö siis myös
muisti voi toimia yllykkeenä, ei vain muurin rakennusmateriaalina?
1900-luvun ajattelija,
joka yritti ajatella toisin ajasta ja muistin tehtävästä, oli Walter Benjamin.
Monet marxilaiset pitivät häntä käsittämättämänä, vääräoppisena ja epädialektisena,
koska hän tuntui antavan menneisyydelle erilaisen paikan ajattelussaan kuin
Marx teki. Kuuluisassa postuumisti julkaistussa esseessään Teesi filosofian
historiasta hän kytkee menneisyyden ja vallankumouksen yhteen. Historiallinen
jatkumo särkyy ja ajasta tulee ”nyt-aika”. Benjaminin esimerkki on Robespierre,
jolle antiikin Rooma oli latautunut tällaisesta ”nyt-ajasta”, jonka hän omassa
ajattelussaan ja toiminassaan pisti hyppäämään ulos historiallisesta
jatkumosta.
Benjaminin mahdollisesti
hermeettisissä ajatuksessa on mielenkiintoista se, että menneisyys ja muisto
roomalaisista ihmisistä, jotka eivät tyytyneet vallitsevaan todellisuuteen, ei
merkitse paluuta menneeseen aikaan, vaikka Benjamin sanoo Ranskan
vallankumouksen ymmärtäneen itsensä Roomaksi joka palaa. Mennyt aika ei palaa
tai toistu, vaan nykyisyys latautuu. Se latautuu, koska jokin menneisyydessä
elävöityy, aktualisoituu ja mahdollistaa kamppailun vapauden saavuttamiseksi.
Tämä tietysti edellyttää,
että menneisyyteen kohdistunut into suuntautuu murtumaan, ei jatkumoon.
Muutosta ja vallankumousta pitää tahtoa, muutosta pitää haluta. Muistaminen
tekee muuria, kun se on konservatiivista. ”Taisteleva, alistettu luokka on
historiallisen tietämisen subjekti”, Benjamin kirjoittaa.
Muisti voi olla yllyke
muutokseen, se voi olla energian lähde, mutta konservatiivisuus on voittanut
meidät. Konservatiivisuus on ongelma. Se tekee menneisyydestä ikuista, ja
ajasta homogeenistä ja tyhjää – niin kuin Benjamin sanoi.
Historiallinen,
filosofinen ja poliittinen kysymys, joka mahdollistuu tästä näkökulmasta: Kenen muisti puhuu? Kenen muistissa
elämme, kenen unessa elämme? Kokemus on matka, jonka teemme vaaran läpi. Emme
ole silti pelkästään aktiivisia. Kokemus merkitsee myös sitä, että vaara kulkee meidän läpi. Tahdomme olla
kykeneväisiä nykyhetkeen. Puhe kyvystä saa meidät helposti korostamaan
aktiivisuutta, tekemistä. Kokeminen on myös passiivista. Kokeminen ei merkitse
vain osallistumista tapahtumaan, nykyisyyteen; se on otettava itseen, annettava
sen vaikuttaa. Konservatiivisuus on sitä, että tällainen kokemus suljetaan
pois. Tyhjä aika riittää. Odotamme loppua. Olisi opittava epälopullisuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti