torstai 17. maaliskuuta 2022

Muisti ja muutos

 

Benjamin

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 22.3. ja 23.3. ja 24.3.

On tavallista ajatella, että kokemus opettaa. Kokemus voi silti vangita meidät; se voi opettaa luovuttamaan, pysymään paikalla. Muistamme miten asiat menivät emmekä enää osaa kuvitella, että asiat olisvat voineet olla toisin tai että ne voisivat muuttua. Muistista tulee muuri. Näin myös silloin, kun muisto ei ole traumaattinen. Kokemukset ankeista ajoista, pulasta, tekevät meistä varovaisia tai jopa pelokkaita, vaikka olisimme nähneet, että tilanteesta päästiin pois.

Ei ole ollenkaan tavatonta, että meidän halutaan muistavan tällaisella tavalla. Silloin muisto voi olla kaunisteltu tai se voi olla tuskainen, mutta aina se jähmettää ja pystyttää muurin.

Entä jos muisti keskeyttää jotain? Entä kun se rikkoo ajan tasaisen virran eikä aika, nykyhetki, ole enää tyhjä? Eikö muistaminen voi myös muuttaa meitä ja maailmaa? Kun meille näytetään kuvaa vallankumouksesta tai kapinasta, kollektiivisesta tai yksilöllisestä, sitä saattaa viesti: ”Tämä ei voi tapahtua täällä.” Meille voi syntyä tunne, ettei mitään voi tapahtua, kyse on toisesta maailmasta.

Arabikevät esiteltiin meille kolmannen maailman tapahtumana ja sitä saatteli toistuva puhe siitä, etteivät nämä maat ole kypsiä demokratiaan. Ihmiset reagoivat silti eri tavoin. Arabikevättä seurasi ocupy-liikehdintää sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Myös ensimmäinen maailma tunsi demokratian puutteellisuuden. Eikö siis myös muisti voi toimia yllykkeenä, ei vain muurin rakennusmateriaalina?

1900-luvun ajattelija, joka yritti ajatella toisin ajasta ja muistin tehtävästä, oli Walter Benjamin. Monet marxilaiset pitivät häntä käsittämättämänä, vääräoppisena ja epädialektisena, koska hän tuntui antavan menneisyydelle erilaisen paikan ajattelussaan kuin Marx teki. Kuuluisassa postuumisti julkaistussa esseessään Teesi filosofian historiasta hän kytkee menneisyyden ja vallankumouksen yhteen. Historiallinen jatkumo särkyy ja ajasta tulee ”nyt-aika”. Benjaminin esimerkki on Robespierre, jolle antiikin Rooma oli latautunut tällaisesta ”nyt-ajasta”, jonka hän omassa ajattelussaan ja toiminassaan pisti hyppäämään ulos historiallisesta jatkumosta.

Benjaminin mahdollisesti hermeettisissä ajatuksessa on mielenkiintoista se, että menneisyys ja muisto roomalaisista ihmisistä, jotka eivät tyytyneet vallitsevaan todellisuuteen, ei merkitse paluuta menneeseen aikaan, vaikka Benjamin sanoo Ranskan vallankumouksen ymmärtäneen itsensä Roomaksi joka palaa. Mennyt aika ei palaa tai toistu, vaan nykyisyys latautuu. Se latautuu, koska jokin menneisyydessä elävöityy, aktualisoituu ja mahdollistaa kamppailun vapauden saavuttamiseksi.

Tämä tietysti edellyttää, että menneisyyteen kohdistunut into suuntautuu murtumaan, ei jatkumoon. Muutosta ja vallankumousta pitää tahtoa, muutosta pitää haluta. Muistaminen tekee muuria, kun se on konservatiivista. ”Taisteleva, alistettu luokka on historiallisen tietämisen subjekti”, Benjamin kirjoittaa.

Muisti voi olla yllyke muutokseen, se voi olla energian lähde, mutta konservatiivisuus on voittanut meidät. Konservatiivisuus on ongelma. Se tekee menneisyydestä ikuista, ja ajasta homogeenistä ja tyhjää – niin kuin Benjamin sanoi.

Historiallinen, filosofinen ja poliittinen kysymys, joka mahdollistuu tästä näkökulmasta: Kenen muisti puhuu? Kenen muistissa elämme, kenen unessa elämme? Kokemus on matka, jonka teemme vaaran läpi. Emme ole silti pelkästään aktiivisia. Kokemus merkitsee myös sitä, että vaara kulkee meidän läpi. Tahdomme olla kykeneväisiä nykyhetkeen. Puhe kyvystä saa meidät helposti korostamaan aktiivisuutta, tekemistä. Kokeminen on myös passiivista. Kokeminen ei merkitse vain osallistumista tapahtumaan, nykyisyyteen; se on otettava itseen, annettava sen vaikuttaa. Konservatiivisuus on sitä, että tällainen kokemus suljetaan pois. Tyhjä aika riittää. Odotamme loppua. Olisi opittava epälopullisuus...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti