Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)
Filosofiakahvila torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Filosofian professori ja kävelijä Frédérik Gros julkaisi vuonna 2009
kirjan Marcher, une philosophie. Teos on hieno, mutta tekijä sanoo
jotain epäilyttävää. Hän väittää, että
käveleminen on jalan pistämistä toisen eteen, jotain yksinkertaista. Onko
käveleminen vain jalan pistämistä toisen eteen? Onko se yksinkertaista?
Käveleminen voi olla vaikeaa aikuisellekin esimerkiksi onnettomuuden tai aivoinfarktin seurauksena. Ihminen, joka opettelee kävelemään uudestaan, saattaa myös huomata, ettei hän koskaan osannut kävellä. Toinen syy, miksi käveleminen ei aina ole helppoa tai yksinkertaista: Joskus ihmiset antavat kävelemiselle niin suuren merkityksen ja vaativat siltä niin paljon, ettei se ole enää helppoa. Bashō Matsuo (1644-1694) teki kävelemisestä elämäntavan ja ainoan tavan kirjoittaa. Hänelle polut olivat sisäisiä polkuja ja hänen viimeisen kävelyretken pituus oli 2400 km.
Bashō oli runoilija, haiku-runojen kirjoittaja. Haiku on hiukan epätarkka tai –korrekti termi, silla se syntyi vasta 1900-luvulla. Oikeampi termi olisi hokku no haikai. Runojen lisäksi hän kirjoitti runoa ja proosaa yhdistäviä matkapäiväkirjoja, joista tunnetuin on Oku no Hosomichi, joka olisi suomeksi Sisäinen polku. Filosofian historiaan, ympäristöetiikkaan ja estetiikkaan erikoistunut professori Thomas Heyd korostaa, että uutuus ei ollut Bashōn matkojen syvä merkitys. Japanilainen runoilija vieraili historiallisista tai esteettisistä syistä tunnetuissa paikoissa. Heyd vertaa Bashōa kävelijänä shamaaniin. Polku on sisäinen. Käveleminen on keskittymistä polkuun.
Ulkoinen maailma, muutos taivaalla tai kukka ovat välittömiä runon siemeniä. Kävelemisellä on siis oma estetiikkansa Bashōn matkalla. Kävelijä etsii runoa. Kävelemisen estetiikalla on Bashōn tapauksessa kuitenkin laajempi, kosmisempi ja spirituaalisempi merkitys. Nousu vuorelle, kylmyyden ja väsymyksen kohtaaminen, on testi. Liikkeessä kävelijä jäljittelee kosmoksen jatkuvaa liikettä.
Bashōn retket ja hänen niille antama merkitys voi tuntua liian suurelta ja vaikealta. Vaikka luovuttaisimme jo ennen lähtöä, Bashō voi opettaa meille jotain, avata meille silmät. Käveleminen on tai voi olla harjoitus; voimme opetella keskittymistä käsillä olevaan hetkeen. Samalla se voi olla nautintoa. Voimme opetella nauttimaan muutoksista taivaalla tai kukista polun varrella. Kun appelsiinipuut kukkivat, me voimme saada aavistuksen hennosta, ohikiitävästä, jostain hyvin japanilaisesta kauneudesta.
Kosketus kaukaisen ajan tai vieraan kulttuurin ajatteluun voi olla hedelmällistä. Se ei tarkoita, että me voisimme siirtyä toiseen aikaan tai kuin taikaiskusta muuttua esimerkiksi japanilaisiksi. Kosketus vieraaseen mahdollistaa uuden näkökulman. Voimme katsoa itseämme ja omaa maailmaamme etäisyyden päästä. Jo esisokraattinen Parmenides sanoi, että ajatteleminen on etäisyyden ottamista (itseensä). Vain niin luodaan uusia latuja.
Oliko Gros väärässä, kun sanoi, että käveleminen on jalan pistämistä toisen eteen, jotain yksinkertaista? Frédérik Gros liittää kävelemisen erityiseen vapauteen ja vapautumiseen. Hän sanoo, että olla joku on typerä fiktio, jokapäiväinen ja kahlitseva velvollisuus. Gros kävelee ja etsii kävelemisen kautta vapautta identiteetistä. Se mitä hän tavoittelee on melkein kuin buddhalaisten takertumattomuus. Käveleminen ei tarkkaan ottaen ole hänellekään pelkästään jalan pistämistä toisen eteen.
Kevään loppuohjelma:
1.Bashōn sisäiset polut
2.Muisti
ja muutos
3.Jos mieli ei olekaan omenakori...
4. Estetiikka ja elämä
5. Journalismin kritiikki
6. Kirsikkapuisto
7.Razzle Dazzle
8.Timon Ateenalainen
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti