keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Synteesiä ja lisäyksiä

 

Tabu-nimisessä baarissa Meksikossa vuonna 1996

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaina 3.5. klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa) Kiitos Torre del Mar, kiitos Fuengirola! Syksyllä tavataan!

Linkki:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen tehnyt tänä keväänä huomautuksia, joita voisi sanoa metodologisiksi. Tai sitten näitä huomautuksia voisi haukkua filosofian johdantokurssin muistiinpanoiksi. Olen todennut, että filosofian osa-alueet, esimerkiksi etiikka tai estetiikka ovat usein mielenkiintoisia, jos näiden osa-alueiden kysymyksiä liitetään toisiinsa, katsotaan yhdessä.

Pitää tehdä lisähuomautus nro 1: Filosofisen ajattelun ei ole syytä pelkästään kysyä yhtä aikaa kysymystä todellisuudesta tai olevasta ja siitä miten meidän tulisi ohjata itseämme. Meidän olisi syytä etsiä filosofian suhdetta siihen mikä ei ole filosofiaa, pistää filosofinen ajattelu kosketuksiin sille vieraan materiaalin kanssa. Tämä on syy siihen, miksi puhun mielelläni runoudesta tai sairastamisesta.

Olen puhunut vaaroista, viitannut siihen mahdollisuuteen, että vaarallisia eivät ole vain pahantekijät, rikolliset jotka on leímattu vaarallisiksi tai yhteiskunnan vihollisiksi, vaan vaarallisia ovat myös vallan väärinkäyttäjät, myös ne viattomat ja hyväntahtoiset, jotka puhuvat normaalista ja epänormaalista niin kuin nämä olisivat itsestään selviä kategorioita.

Lisähuomautus nro 2: Olemmen kuvien riivaamia. Meillä on esimerkiksi kuva Caligulasta tai jostain muusta vallankäyttäjstä ja kuvittelemme, että meillä ei ole mitään yhteistä hirviömäisen tyrannin kanssa. Myös me käytämme valtaa ja voimme käyttää sitä väärin. Myös kotityranni on tyranni. Viholliseksi luokiteltu despootti ei välttämättä katoa sanomalla häntä hulluksi ja hänen järjettömyydessään on sitä samaa järkeilyä, mitä olemme satoja vuosia käyttäneet ylimielisessä Euroopassa.

Olen puhunut myös muutoksen mahdollisuudesta. Sen edellytyksenä voi pitää sitä, että olisimme muutokselle avoimia, valmiita kuuntelemaan, mutta myös valtaamaan areenoita, jotta uudenlaiset puheet, ajatukset ja kysymykset tulisivat kuulluiksi. Haaveilin siitä, että oppisimme, ettei yhteiskunnan muuttaminen ole lippujen heiluttelua.

Lisähuomautus nro 3: Kaikki tämä – kuunteleminen, itsensä tekeminen avoimeksi, uudenlaisen sanan tuominen näyttämölle – vaatii työtä. Ei vain maailmassa, yhteiskunnassa, vaan myös itsessämme. Siksi puolustan ajattelua ja valppautta. Itsensä ohjaaminen tai itsensä hallitseminen on kykyä luoda etäisyyttä tilanteeseen, jossa olemme.

Olen esittänyt uudenlaisen epistemologisen kysymyksen: Mitä meidän tulisi tietää, jotta sanoisimme mitä meidän täytyy sanoa?

Lisähuomautus nro 4: Jos on jotain, jonka tietäminen auttaisi sanomaan mitä meidän tulee sanoa, emme voi luottaa vain johonkin metodiin eli uskoa, että on olemassa jokin menetelmä, jonka avulla pääsemme tähän tietoon. On luovuttava uskosta tieto-oppiin. Meidän pitää tehdä itsestämme parempia ihmisiä, jotta emme sanoisi vain banaaleja asioita. Meidän täytyy ehkä välittää muista enemmän, jotta tietäisimme, mitä meidän pitää heille sanoa.

Lisähuomautus nro 5: Kiitän kaikkia filosofiakahvilaan osallistuneita. Kiitän niin monista syistä, ettei niitä voi kaikkia ilmaista. En opeta mitään. Haluan herättää keskustelua. Keskustelu opettaa. Ainakin minua. Aika ajoin se muistuttaa minua siitä, että ehkä minun pitäisi olla hiljaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

2 kommenttia: