Filosofiakahvila 21.3../22.3./23.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kuuluisa italialainen historioitsija Carlo Ginzburg pitää
tärkeänä asioiden tekemistä oudoiksi. Se on tärkeää
historiotsijan työssä. Ilmaisu, jota monissa artikkeleissa siteerataan on
“making things strange” (siteeraus Ginzburgin artikkelista Making Things
Strange: The Prehistory of a Literary Device, 1996).
Asioiden tekeminen oudoksi muistuttaa Bertolt Brechtin
vieraannuttamisefektiä, jolla tarkoitetan esitystapaa tai keinoa, jonka avulla
tuttu oudonnetaan ja loitonnetaan. Brechtin teatterissa tarkoitus oli pistää
katsoja ajattelemaan, ja vieraannuttamisefektin avulla katsojaa muistutettiin
koko ajan siitä, että hän seuraa esitystä;
häntä muistutettiin kuvitteellisen maailman ja todellisen mailman
erillisyydestä.´
Ehkä oudontaminen, vieraana näkeminen, voi olla
hedelmällistä muillekin kuin historioitsijoille ja teatterintekijöille. Ehkä he
näyttävät meille asioita outoina jostakin syystä ja opettaakseen meille jotain.
Yksi syy saattaa olla se, että näkemistä ei estä vain ennakkoluulo, vaan myös
tottumus. Me esimerkiksi siedämme jotain omassa kulttuurissamme ja kotonamme,
koska olemme tottuneet käytäntöön ja koska virallinen tai kaikkialle levinnyt
puhe pitää sitä normaalina, asiaankuuluvana. Ennen kuin maailma muuttui ja
Espanjasta tuli feministinen maa, kysymys siitä, lyökö miehesi sinua, sai
toisenlaisen vastauksen kuin nykyään. Nainen vastasi: “Lo normal.”
Puolustin jo vuosia
sitten (Pakolainen ja ajatus, 2016) tällaista ideaa: ”Ajattelulla on aina ollut
tämä tehtävä: vieraasta ei tehdä tuttua eikä vierasta karkoteta, vaan tehdään
tutusta vierasta, jotta ei enää kuuluisi kokonaan siihen mihin on kuulunut.”
Samassa muistiinpanossa annan esimerkin tutusta asiasta, jonka voisi – joka
pitäisi – oudontaa: ”Kuuluminen johonkin – kansallisvaltioon, ryhmään,
kulttuuriin – on tullut aikamme suureksi poliittiseksi kysymykseksi. Jos
vastaus tähän kysymykseen on pelon kulttuuri, toisen näkeminen pelottavana,
seuraus on turvallisuusjärjestelmän vahvistaminen, karkottaminen tai
keskittäminen leireille. Toisenlainen ajattelu, vastarinta, ei kumpua pelosta
eikä sympatiasta, vaan kuulumisen kyseenalaistamisesta; ajattelusta tulee
ulkomaalaista.”
Tässä esimerkissä
tulee esiin kysymys identiteetistä, joka muuttunut suureksi poliittiseksi
aiheeksi, vaikka se oli ennen vain apuväline, keino hallita. Eikö ole outoa,
että sukupuoli on itsestään selvä, luonnollinen asia? Eikö ole outoa, että
ihmiset hermostuvat, kun joku kyseenalaistaa jotakin siihen liittyvää? Puhuin
tästä vuonna 2017 (otsikko oli Taivas: ihminen ilman sukupuolta). Käytin Michel
Foucault´n esimerkkiä: ”Herculine Barbin syntyi 1834 ja luokiteltiin naiseksi.
Myöhemmin, vuonna 1860, kun hänen katsottiin olevan laittomassa suhteessa
toiseen naiseen, tuomari määräsi hänet muuttumaan mieheksi. Koska
hän ei onnistunut muuttumaan mieheksi, hän teki itsemurhan. Foucault
muistuttaa, että vuosisatojen ajan ihmiset olivat tunteneet hermafrodismin.
Keskiajalla (pimeällä) hermafrodiitin annettiin itse päättää, onko hän mies vai
nainen. Tästä käytännöstä luovuttiin, koska tiedemiehet päättivät, että
ihmisellä voi olla vain yksi todellinen sukupuoli.”
Esimerkki
pistää minut kysymään, missä muualla päätös on siirretty tuomarille,
lääkärille, papille, ministerille tai sosiaaliviranomaisille emmekä näe siinä
enää mitään outoa, kun olemme tottuneet siihen. Kuinka paljon enemmän voisimme
tehdä päätöksiä, jos näkisimme tutun outona?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti