Filosofiakahvila 28.3../29.3./30.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Henri Bergson (1859-1941) sanoi, ettei filosofia ole
systeemin rakentamista, vaan päätös (résolution)
katsoa viattomasti maailmaa ja itseä.
Pierre Hadot (1922-2010) analysoi väitettä ja eristää siitä monta
mielenkiintoista elementtiä. Ensinnäkin väite pyyhkii lähtökohtaisesti pois
ajatuksen, että filosofia olisi teoreettinen ja abstrakti rakennelma.
Toisekseen Bergson sanoo, ettei filosofia yksinkertaisesti ole diskurssia,
puhetta, vaan se on valinta. Filosofia oli hänelle enemmän asenne, tapa toimia, tapa katsoa
maailmaa.
Kolmas
mielenkiintoinen elementti väitteessä on kohta, joka puhuu viattomasta (Bergson
käyttää alkuperäisessä tekstissä sanaa naïvement) katseesta. Hadot muistuttaa, että
sanoessaan filosofiaa transformaatioksi havaitsemisessa hän käyttää esimerkkinä
kuvaitaiteilijaa, joka joutuu ponnistelelemaan ja työskentelemään, jotta osaisi
katsoa naiivisti ja saisi paljaan, alastoman havainnon todellisuudesta. Hadot
liittää naiiviin, viattomaan, katseeseen kyvyn irtaantua keinotekoisesta,
totutusta. Viaton katse on
ennakkoluuloista vapaa.
Tapa, jolla
Hadot lukee huomautusta, ei ole yllättävä. Voisi sanoa, ettei se ole viaton
lukutapa. Hadot on nimittäin puolustanut ideaa, että filosofía oli (ainakin
antiikin maailmassa) elämäntapa, ei teoretisointia. Vaikka Hadotin viattomuuta
epäilisi, hänen tapansa analysoida on merkittävä. Se alleviivaa ajatusta, että
filosofía voi olla nykypäivän maailmassa jotain muuta kuin puhetta.
On hauskaa kuvitella filosofi, joka oppii katsomaan
viattomasti. Hänet täytyy ehkä kuvitella, koska todellisesta maailmasta häntä
ei helposti löydä. Olen puolustanut ideaa, että filosofien käsitteet ovat
ikkunoita, kiikareita, suurennuslaseja, joiden avulla näkee asioita. Ikkunat ja
kiikarit ovat teknologiaa. Ne eivät missään nimessä tee katseesta viatonta.
Hegeliläinen filosofi näkee joka paikassa dialektiikkaa. Heideggerilainen
ajattelija löytää olemisen unohtamista. Deleuziläinen filosofi näkee laskoksia
(pli), esimerkiksi.
Kuvittelen
viattomasti katsovan filosofin omenapuun alle. Omena putoaa hänen päähänsä.
Katse ei muutu. Hän ei mieti, miksi se putosi hänen päähänsä eikä hän kysy,
miksi se ylipäätään putosi. Filosofi ei ajattele edes sitä, minkä tietää; se
putosi, koska se on kypsä, oli sen aika pudota. Hän syö omenan. Filosofi on valaistunut tai hän on idiootti, ihan sama. Minä voisin pitää tätä tavoiteltavana tilana.
Silti minulla on omat epäilyni Bergsonin viattomuudesta.
Jos filosofia
katsotaan asenteeksi, riittääkö meille viaton katse? Miksi katse? Näkeminen ja
katse ovat filosofien vanhoja pakkomielteitä eivätkä ne ole koskaan ihan
viattomia. Barcelonalainen filosofi Marina Garcés muistuttaa, että filosofia on
elämäntapa, joka syntyi katutaiteena. Hän sanoo, että tärkeää on oppia
katsomaan toisella tavalla, mutta hän puhuu myös kysymisen merkityksestä, siitä
että että kysymys tekee elämästä yhteisen ongelman.
Meidän ei välttämättä tarvitse hylätä ajatusta uudesta, toisenlaisesta, raikkaammasta ja naiivimmasta katseesta. Mutta se ei ehkä ole mahdollinen ilman todellista kysymistä, joka – niin kuin Garcés sanoo – avaa rajoja, joita käsityksemme itsestään selvyydestä luovat…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti