Filosofiakahvila 4.4../5.4. Fuengirolassa ei ole 6.4.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). Fuengirolassa ei ole 6.4.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Søren Kierkegaard teki erottelun suoran
kommunikoinnin ja epäsuoran kommunikoinnin välillä (suomenkieliset kommentaattorit
puhuvat ainakin joskus epäsuorasta viestinnästä tai epäsuoran viestinnän
taktiikasta). Suora kommunikointi järjestää kuulijalle tai lukijalle
järjestyksessä esitetyn, enemmän tai vähemmän loogisen ja yhtenäisen esityksen.
Sen viesti on tavoitettavissa järjestetyistä lauseissa; se on puheessa.
Epäsuoran kommunikoinnin tarkoitus on pistää kuulija tai lukija katsomaan
itseään. Voisi sanoa, että Sokrateen kuuluisa ironia oli esimerkillinen
esimerkki epäsuorasta kommunikoinnista. Hän ei yrittänyt välittää jotain oppia
tai viisauskokoelmaa, vaan pistää kuulijat tutkimaan itseään.
Ei ole ihme, että Kierkegaard, Sokrateen
ironian tutkija, teki erottelun, sillä hän ilmaisi itseään usein epäsuoraan
kirjallisten pseudonyymien kautta, esimmäisen kerran 1834, jolloin hän esíintyi
kuvitteellisena kustantajana, Victor Eremitana, joka oli löytänyt anonyymien
kirjoittajien käsikirjoituksia (Enten eller/Joko… tai muuten). Kierkegaardin tapauksessa epäsuora kommunikointi ilmenee
näin. Hän luo hahmoja, henkilöitä, jotka ruumiillistavat jotain
eksistentaalisia ongelmia, onnistumisia ja epäonnistumisia.
Epäsuoran kommunikointi välittää olemassaolon
kannalta olennaisia totuuksia, ei vain informoi lukijaa, tuo esiin teoriaa tai
oppia. Epäsuora kommunikointi ei paljasta suoraan, mitä kirjailija ajattelee;
se auttaa lukijaa näkemään ongelmakentän, jossa ajattelija on.
Kierkegaardin erottelu ja käytäntö houkuttelee
ja tulee houkuttelemaan erilaisten teoreettisten kysymysten äärelle. Se nostaa
esiin esimerkiksi vanhan ja vaikea suhteen kirjallisuuden ja filosofian
välillä. Epäilemättä se panee myös pohtimaan, millainen viestintä sopii
parhaiten jonkin tietyn viestin välittämiseen. Minä teen vain yhden
vaatimattoman huomautuksen epäsuoran kommunikoinnin potentiaalista.
Suora viestintä tekee viestistä abstraktin. Lauseet ovat lauseita,
joiden totuusarvoa arvioimme. Epäsuora viestintä synnyttää tilanteen,
näyttämön, jonne meidät vedetään. Tämä voi olla erityisen tärkeää ja
hyödyllistä, jos tavoitteena ei ole vain jonkun vakuuttaminen. Olemme
Abrahamin ja hänen poikansa kanssa vuorelle Jumalan käskystä. Me olemme
itsemme edessä, kysymme itseltämme: Uskonko minä? Mitä tekisin?
Parhaassa
tapauksessa epäsuora viestintä ja sen mahdollistama tilanne on suoranaista
itsekidutusta. Epäsuoran viestinnän kautta pääsee kuvittelemaan itsensä
johonkin tilanteeseen, katsomaan miten reagoisi siinä. Sen avulla voi kirjoittaja tai lukija käydä
keskustelua kuvitteellisen hahmon, esimerkiksi vapaan hengen, kanssa. Tällainen
keskustelu saattaa ruokkia uneksintaa, joka ei välttämättä ole niin huono asia
kuin miksi se on maalattu. Näemme toisenalaisen olemisen mahdollisuuksia.
Epäsuorassa
viestinnässä on sellainen suuri etu, että lukijalle ei sanota, mitä hänen pitää
ajatella, vaan hänet houkutellaan tai pistetään ajattelemaan. Toinen etu on
siinä, että suora viestintä muuttuu helposti paatokseksi, huonoksi
vakavuudeksi, ja viestin sisältö oikeaksi, viralliseksi opiksi.
Vaikka me
näin puolustamme Kierkegaardin ajatusta ja käytäntöä, se ei poista sitä, että
on hyvä puhua suoraan, sanoa mitä ajattelee…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti