Itsensä kehittäminen (joutilaisuus ja työ)

Olen monta kertaa sanonut, että filosofia on tai se ainakin voi olla itsensä kehittämistä. Tätä merkitsi itsestä huolehtimisen periaate; tärkein eettinen periaate antiikissa useiden vuosisatojen ajan.

Pistin otsikon ”itsensä kehittämisen” perään sanat ”joutilaisuus” ja ”työ”. Kun antiikin filosofit ylistivät joutilaisuutta, he eivät tarkalleen ottaen tarkoittaneet samaa kuin me ”vapaa-ajalla”; se ei ollut itsensä viihdyttämistä puuhamaassa tai television äärellä. Joutilaisuus, ”otio” ei ollut laiskottelua, vaan työtä; ei tietenkään ”tuottamista”, ”myymistä”; se oli työtä itsensä kanssa ja metaforinen ilmaisu ”viljeleminen”; (espanjaksi cultivarse tai cultivarse a sí mismo, engl. the cultivation of the self, vielä muistumina tästä metaforasta).

Itsensä kehittämiseen tarvitaan joutilaisuutta, omistautumista itselle, mutta se on työtä; itsensä muokkaaminen vaatii ahkeruutta, mutta toisenlaista kuin miten se yleensä käsitetään. ”Työ” määrittyy tässä vähän toisella tavalla. En luo tuota mitään, paitsi tuotan itsessäni jotain. En luo palvelua, mutta teen palvelun itselleni (ja sitä kautta muille).

Itsensä kehittäminen on opiskelua. Se voi olla myös ”treenaamista” niin kuin silloin kun kehitämme fyysisiä kykyjämme ja kuntoamme. Voimmehan me elää ilman sitä. Tai ainakin näin voi kuvitella. Mutta onko näin?

Itsensä kehittämisen lähtökohtia voi olla monenlaisia. Tarpeetkin ovat erilaisia, eivät vain ihmiset. Varmaan voi antaa joitakin yleisiä suosituksia. Millaisia? Usein näkee, että ihmiset kehittävät itseään yksipuolisesti. Esim. kuntoilevat ja liikkuvat, mutta eivät kehitä henkeään niin sanotusti. Tai päinvastoin. Kuitenkin ruumis ja henki kulkevat yhdessä. Tämäntapaisia yleisiä neuvoja voi varmaan antaa sortumatta fasismiin ja normalisointiin. Mutta on tärkeää nähdä, että ihmiset voivat kulkea hyvin omanlaisiaan polkuja, hyväksyä se. Ihmiset tulevat onnelliseksi kaikki omalla tavallaan.

Kriittisinä huomioina nykyajasta voisi moniakin asioita. Itsensä kehittäminen on liikaa sidoksissa työhön ja sitä kautta yhteiskunnan ja markkinoiden vaatimuksiin. Ihmisen yksilöllisyys jää jalkoihin ja enemmänkin: jalkoihin jää hänen yksilöllinen onnellisuutensa.

Toinen huomio on tämä: kiinnitetään paljon huomiota psykologiaan. On tärkeää, että ihmiset etsivät henkistä tasapainoa, mutta seuraamalla psykologien neuvoja on vaarassa jälleen menettää itsensä. Psykologia voi muodostaa kuvan, mallin siitä mikä on normaalia. Se ei anna riittävästi tilaa luovuudelle, uuden luomiselle.

Kolmas huomio. On paljon kärsimättömyyttä. Itsensä kehittäminen on työtä; se vaatii aikaa. Tulokset eivät ole aina nopeita. Viulua ei opi soittamaan päivässä.

Neljäs, viimeinen, huomio. Itsensä kehittämistä ei osata ehkä arvostaa oikealla tavalla. Se on vain ihmisten ”yksityisiä harrastuksia”, mutta sillä on kauaskantoiset seuraukset.

Monenlaisia kysymyksiä voi esittää. Minun kysymykseni: Onko jokin puoli jonka kehittäminen unohdetaan liian helposti?