Muutamia epämietelmiä

Utelias ei tule koskaan perille. Hän kuuntelee toista ja eksyy harhailemaan, hylkää päämäärät.

Todellisuuden säröt näkee vain katsomalla todellisuuteen.

Sitten myöhemmin, kun olemme elossa, tunnelma on varmaan erilainen.

Kategoriat tehtailevat lukkoja.

Kaikki ei ole kaavaa: on pyhiä hulluja.

Kysymystä ei seuraa aina vastaus, ulkomaalaisuus aina.

On myöntäviä lauseita, jotka kieltävät elämän.

Tunnustukset eivät kannata. Niihin meidät liimataan kiinni.

Me olemme yhteisessä paikassa vain kysymyksen jälkeen ja vain vähän aikaa. Sitten menemme eri teitä.

Unelmoin päivästä, jolloin määritelmä murenee.

Ystävyys antaa ystävän outouden kasvaa.

Vastaus tulee olemaan vankilasi.

Etsimme kapinallista ääntä. Haluamme kuulla elämän omaa tietoa, tuntea harmonian joka rikottiin.

Vielä odotetaan pelastusta ja se naurattaa. Siihen tarvittaisiin kädet. Niitä meillä ei enää ole. On änkytetyt sanat.

Huolehdimme arvaamattomien mahdollisuuksien paikasta meidän ja kärsivän maailman välissä.

Kynnyksen yli, tuntemattomaan, menee vain intohimo.

Ajatus tarvitsee rytmiä; muuten se ei osaa hypähdellä.

Jos jossain on vielä jotain liikkuvaa, elävää, epälopullista, älkää sitä ilmiantako.

Kuka voi pelastaa? Me tiedämme jo jotain: hänen on ensin pelastettava itsensä.

Se on kauhea ja pitkä hetki, kun yleiset mielipiteet kaiverretaan ihmisen sisään.

Keveys on paras varustus.