III Johdanto puheen ongelmaan: Näkymättömän puhe

Gayatri Chakravorty Spivac, intialainen ajattelija, kuuluisan postkolonianisten esseen, Can the Subaltern Speak, kirjoittaja, nostaa esiin puheen ongelman ja hiljaisuuden välttämättömyyden. Voiko alainen, alamainen, puhua? Vaikka hän fyysisesti olisi puhekykyinen, hänellä ei ole mahdollisuutta puhua tai tulla kuulluksi. Ironia – jos siitä voi puhua – on siinä, että jos alamainen puhuisi, hän heti lakkaisi olemasta sellainen. Alamainen – nainen tai kolonialisoidun alueen asukkaat – ovat määritelmällisesti ilman kykyä puheeseen.

Spivac piti Hanoverissa vuonna 2000 luennon, jossa totesi: ”Meidän täytyy oppia työskentelemään yhdessä hiljaisuudessa.” Mistä hän puhuu? Miksei hän puhu alamaisten puolesta? Siksi, että tämä puhuminen heidän puolestaan on heidän ajamista uuteen hiljaisuuteen. Kun puhumme heidän puolesta, emme kuuntele heitä. Olisi opittava puhumaan heidän kanssaan, ei heistä tai heidän puolestaan. Siksi Spivac käyttää sanaa ”yhdessä”. Tällainen hiljaisuus ja yhteistyö mahdollistaisivat ”sanomattoman” ilmaantumisen, ”näkymättömän kuulemisen”. Olisi oltava hiljaa, jotta voisi kuulla – kuulla myös puheessa olevan hiljaisuuden.

Näkymätön ei ole aina alamainen, siis marginalisoitu yksilö, hullu tai nainen, sillä puhe –hiljaisuuden puute – marginalisoi, tekee näkymättömiksi ja kuulumattomiksi myös teemoja, ongelmia, näkökulmia. ”Ymmärtäminen” on aina luokittelemista, vastaavuuden etsimistä, yhdenmukaistamista. Yhdenmukaistaa ja luokitella voi vain osan, marginaaliin jää aina jotain. Tästä syystä yhteinen työ hiljaisuudessa merkitsee ymmärtämättömyyttä, ehkä jopa yksinäisyyttä. Muumioituneiden merkitysten sijalle tulevat yllätykset, jostain ilmaantuu outous. Vieraat kielet alkavat kaikua sanoissa.

Puhe estää näkymättömän kuulemisen. Siksi meidän täytyy luopua oikeudestamme, etuoikeudestamme puhua; on oltava hiljaa. Mutta hiljaisuus ei ole vain ehto todelliselle puheelle, todelliselle keskustelemiselle ja kuulemiselle; se on saavutus, päämäärä. Puhe, joka provosoi kommunikoimattomuuden on runoutta; se pyrkii kohti hiljaisuutta. Kieli tähtää hiljaisuuteen. Siksi kieli tarvitsee runoutta, joka palauttaa sille sen alkuperäisen tehtävän.