Mikä on se Espanja, johon tämä ensimmäinen pícaro ilmestyy katsomaan maailmaa rävähtämättömin silmin? Ernesto Porras Collantes korostaa, että Espanjassa eli myytti tai myyttejä, jotka liittyivät vereen, perimään, uskontoon ja kunniaan (honra). Espanjasta oli karkotettu ja tai käännytetty muslimit ja juutalaiset. Espanjan yhtenäisyys oli uskonnollista yhtenäisyyttä ja se johti korostamaan syntyperää, ”veren puhtautta”, ”uskonnollista puhtautta”. Pärjätäkseen tässä maailmassa ihmisellä piti olla hyvä syntyperä ja elää honran vaatimalla tavalla.
Talouskriisi oli johtanut kuitenkin jopa aatelisten rappioon. Honra ei ollut sitä mitä ihminen on sydämessään, vaan sitä miltä ihminen vaikutti. Honra ei ollut riippuvainen vain omasta toiminnasta tai asenteesta; siinä oli kyse muiden mielipiteestä, siitä miltä ihminen vaikuttaa, minkälaisen mielikuvan synnyttää. Honra on kunniallisuutta, siveyttä, hyvää mainetta. Jos sen menetti, menetti mahdollisuuksia toimia. Tällainen maailma oli petkuttamisen, petoksen maailma. Kaikki petkuttivat synnyttääkseen tietynlaisen kuvan itsestään. Tekopyhyyden maaperä ja kasvualusta.
Pícaro ilmestyy tähän maailmaan matkustaakseen sen läpi, kulkeakseen kaikkien yhteiskuntakerrosten sisällä ja nähdäkseen kaiken tämän.
El Lazarillo de Tormes (anonyymin kirjoittajan teoksen päähenkilö, veijareiden esikuva) huijaa ja petkuttaa, käyttää naamioita. Mikä hänet sitten erottaa muista petkuttajista ja tekopyhistä? Tietoisuus. Hän on tietoinen naamioista ja niiden tehtävästä. Tietoisuus merkitsee sitä, että Lazarillo petkuttaa, muttei petkuta itseään. Tämä on merkittävä ero.
Veijari on siis näkijä. Hän näkee valheiden läpi. Hän kokee asioita, oppii asioita, siis kehittyy. Vaikkei jalostuisi, tulisi pyhimykseksi, hän tulee tietoisemmaksi ja välttää itsensä petkuttamisen. Hänen suhde itseensä on siis toisenlainen: hän ei elä valheessa.
Tämä tietoisuus ja selvänäköisyys on mahdollista, koska pícaro elää yhteiskunnan reunalla, hän ulkopuolinen eikä osallistu teatteriin koko sydämellään.
Tällä totuudellisuudella on syvät juuret keskiajan ja renessanssin kansankulttuurissa, naurukulttuurissa. Ainakin jos on Mihail Bahtiniin uskominen. Bahtin kirjoittaa iloisesta totuudesta Rabelais´ta ja naurukulttuuria käsittelevässä teoksessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti