Montaigne
kirjoitti loputonta kirjaa, jonka nimi oli Esseitä. Jossain vaiheessa hän
huomasi, ettei hän luo teosta, vaan teos luo häntä. Monet ovat hänen jälkeensä
huomanneet saman. Kirjoittaja luo teosta, mutta samalla itseään; kirjoittaminen
on työskentelyä itsensä kanssa, oman itsensä veistämistä.
Voisi puhua
käänteisestä ekonomiasta niin kuin teki Giorgio Agamben eräällä luennollaan.
Yleensä ekonominen ajattelu kiinnittää huomiota siihen, mitä ja miten paljon
tuotetaan. Mutta työ tekee asioita tekijälleen, tuottaa hänelle ja hänessä. Tämä
on käänteistä ekonomiaa. Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että kun joku
potentiaalisuus aktualisoituu, siemen muuttuu puuksi, potentiaalisuus katoaa.
Ajattelemme työn tuloksen, teoksen, puuksi, jossa jokin potentiaalisuus on
aktualisoitunut. Puu on kuitenkin toinen potentiaalisuus, mahdollisuus luoda
uusia siemeniä. Teot, tuotetut asiat, talot ja teokset, eivät lakkaa
toimimasta, synnyttämästä asioita. Kun ne lakkaavat synnyttämästä, ne muuttuvat
kuolleiksi esineiksi.
Teos ei ole
kokemus vain vastaanottajalle. Myös tekijä muuttuu. Vastaanottaja, joka
ymmärretään usein hyvin passiiviseksi, on todellisuudessa myös tekijä; hänen on
toimittava keksiäkseen teoksen potentiaalisuus. Kokemus, joka aina muuttaa
meitä, ei vain yksinkertaisesti tule meille. Se syntyy kohtaamisessa. Kohtaamme
maailman, ihmisen, esineen. Ne vaikuttavat meihin, ja me vaikutamme
vaikutukseen: tulkitsemme sitä, jäsennämme sitä ja arvotamme sitä. Kaiken
lisäksi me vaikutamme maailmaan, ihmisiin, esineisiin. Vaikutamme niihin esimerkiksi
työn kautta. Kokemus ei kehkeydy siis passiivisesta vastaanottamisesta.
Kun koemme,
emme vain opi tietämään mitä on, vaan kohdattu tapahtuu meille. Kyse ei ole
abstraktista tai teoreettisesta tiedosta, vaan tapahtumasta. Käänteisen
ekonomian kautta tavoitamme siis kokemuksen yhden erityisen aspektin,
tapahtumallisuuden.
Minua ei
kiinnosta mikä tahansa kokemus tai kokemuksen rakenne. Minua kiinnostaa
erityinen kokemus, jota voisi humoristisesti nimittää alkemistin kokemukseksi.
Gaston Bachelard tiesi, ettei kemia syntynyt vähittäisesti alkemiasta, sillä
alkemia ei ollut älyllinen pyrintö, vaan pikemminkin moraalinen initiaatio.
Alkemistin piti tehdä itselleen asioita, puhdistaa sielunsa, sillä hänen
totuutensa vaati sitä, ei vain metodia tai tieteellistä koetta.
Kun emme
samasta tapahtunutta siihen minkä olisi pitänyt tapahtua tai siihen minkä
jatkossakin tapahtua, koemme, ettei ole välttämätöntä järjestystä: koemme
mahdollisuuden että voisi olla toisin. Mikä on tällaisen kokemuksen anatomia?
Alkemiaa on pitänyt harjoittaa, että on päässyt pinttyneestä
ajatustottomuksesta, joka sanoo koko ajan: ”Koska näin on ollut aina, niin
tulee olemaan jatkossakin.” Alkemistin on pitänyt irrottaa ajatustottumus
itsestään, puhdistaa sielunsa siitä.
Käänteinen ekonomia
ja kokemuksen näkeminen tapahtumana auttaa meitä ajattelemaan tätä alkemiaa. Me
voimme kiinnittää huomiota siihen, millaisen käänteisen ekonomian järjestykseen
itsemme asetamme, millaisia kohtaamisia viljelemme. Näin vaikutamme siihen,
miten toiminta ja työ vaikuttavat meihin. Menemmekö raikkaaseen ilmaan, meren
rannalle, hengittämään vai pysymmekö sisällä? Jos olemmekin pysyneet sisällä,
siitä ei tarvitse tehdä johtopäätöstä, että sen on välttämättä oltava näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti