Näytetään tekstit, joissa on tunniste aiheet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aiheet. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2016

Aiheista

(Giovanni Domenio Tiepoli 1773)

Monet syksyn aiheista ovat toivottuja, esimerkiksi Anaksimandro, anarkismi ja uutismaailma. Mielenkiintoista ehkä, että monet näistä toivotuista aiheista vaativat ”akateemista” perehtymistä, jopa pedanttisuutta; ne liittyvät monesti filosofian ja ajattelun historiaan. Toiset toivotut aiheet – terrorismi ja tiedotusvälineet (journalismi) – ovat voimallisesti yhteiskunnallisia tai poliittisia.

Ulkoisesti erilaisista lähtökohdista huolimatta syksyn aiheet kytkeytyvät kysymykseen arvoista. Toivon, ettei käsittelytapa olisi liian abstrakti tai ylimalkainen – että voisin irrottautua ns.arvokeskustelun tyhjänpäiväisyydestä.

Tarkoitukseni ei ole – turha kai sanoakaan – opettaa kenellekään mitään arvoja. Tarkoitukseni on yksinkertaisesti vain stimuloida, käynnistää keskustelua.

Ohjelman valmistelussa on mukana aina sama paradoksi, sama vaikeus. Haluan, että ohjelma olisi mielenkiintoinen ja käsittelisi jollakin tavalla, esimerkiksi ajankohtaisuuden ansiosta, tärkeitä, relevantteja aiheita. Mutta samalla olen estynyt, sillä olen itseäni estänyt. En voi tietää mikä on tärkeää, en voi sitä myöskään muiden puolesta päättää. Tämän vaikeuden edessä lohduttaudun sanomalla, että keskustelu kulkee kuitenkin muualle, mahdollisesti siihen mikä oikeasti muiden mielestä on mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

tiistai 17. toukokuuta 2016

Filosofiakahvila Helsinki 2016

(Kuva viime kesältä Helsingistä, kun Pasi Färm kilparatsasti)

Filosofiakahvila Helsinki 2016

Ajat: 8.kesäkuuta klo 14.00 ja 
17.kesäkuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)
Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla. (Luonnollisestikin kukin saa tulla omin päin, omilla keinoillaan. Ei ole mitään sääntöjä.)

Aiheet: 8.kesäkuuta: Arvot
17.kesäkuuta: Oikeat ainekset, oikeat määrät

Jos tarvitsee lisätietoja tai JOS TIETÄÄ TULEVANSA, ilmoita sähköpostiosoitteeseen
pasifarm@yahoo.es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mahdollisista aiheista


(Lapset leikkimässä Espanjan sisällissodan aikana)


Otin joskus filosofiakahvilan aiheeksi tilan ja paikan (Tila ja paikka 2.syyskuuta 2009). Pelkäsin etukäteen, että aihe on kovin teoreettinen ja vieras, mutta keskustelut olivat mielenkiintoisia. Tämä oli yksi opetus minulle: Ei kannata varoa ”vaikeita” aiheita.

Paikka ja tila voisi olla uudestaan aiheena. Olisi varmasti inspiroivaa puhua ”tilan poetiikasta” niin kuin Bachelard. Tilanne on silti huono innokkuudelle. Liian monet paikat ja tilat on tehty sotilasalueiksi; ne on militarisoitu tankkien kanssa tai sitten intellektuaalisesti. Siksi haluaisin ottaa aiheeksi mieluummin sodan. Jos vain osaisin...

Olen puhunut aina etiikasta ja kytkenyt sen termiin ethos, jonka kääntäminen luonteeksi on hiukan epätarkkaa ja harhaanjohtavaa. Minua kiinnostaisi luoda valaistusta tähän teemaan puhumalla ”asenteesta”. Tälla sanalla en tarkoita vain tapaa reagoida johonkin, vaan aktiivisempaa otetta, tapaa ohjata itseään.

Minua on pyydetty puhumaan myös rakkaudesta, erityisesti lähimmäisenrakkaudesta. Tämä on hirveää. Tekisi mieli sanoa niin kuin silloin kun minulta kysyttiin gynekologisia neuvoja: ”En osaa sanoa...” Otan silti vakavasti harkintaan kaikki pyynnöt ja yritän ajatella asiaa. Varmasti keksisin jotain kauheaa sanottavaa. Se olisi ihan helppoakin. Teen silti asiat itselleni vaikeiksi ja etsin näkökulmaa, joka ei päästä itseäni eikä muita niin helpolla...


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila


perjantai 28. syyskuuta 2012

Filosofiakahvila alkaa taas

It's just a ride… And we can change it anytime we want. It's only a choice. No effort, no work, no job, no savings of money. A choice, right now, between fear and love .  Bill Hicks 

Filosofiakahvila Fuengirolassa (9.10.-27.11.(ti)) (11.10.-13.12 ei 1.11., ei 6.12. (to))
 Hinta: 5 €/kerta Aika: ti klo 12.00-13.30 ja to klo 16.00 – 17.30 Paikka: tiistaisin los Bolichesin kauppahallin kahvila , Alcaldía de Tenencia, torstaisin La Carihuela Chica -ravintola (Rafaelin aukion laidassa) os. Paseo Marítimo 89, Los Boliches, Fuengirola.

Filosofiakahvila Torre del Marissa (10.10.-12.12.) Aika: ke klo 11.00-12.30 Torre del Marin filosofiakahvilan paikka: Mesón Las Niñas, Calle de la Vega, (samalla kadulla kuin länsipäässä oleva Mercadona)

Aiheet filosofiakahviloissa Fuengirolassa ja Torre del Marissa:

1. Keskusteleminen ja filosofia
Millaisia filosofisen keskustelun muotoja on olemassa? Millainen keskusteleminen on hedelmällistä?
2. Totuus maailmasta
Miten totuus maailmasta voi auttaa itsensä kehittämisessä?
3. Itseluottamus eettisenä käsitteenä
Emersonin näkemyksestä itseluottamuksesta hyveenä.
4. Tottelemattomuus
Mistä totteleminen tulee? Mitä on tottelemattomuus? Tottelemattomuuden merkityksestä.
5. Missä on oikeudenmukaisuutta?
Oikeudenmukaisuusteorioista ja oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Ekonominen näkökulma oikeudenmukaisuuteen.
6. Kun Diogenes lampun osti
Diogeneen hahmosta, anekdoottien merkityksestä, filosofiasta performanssina.
7. Sattuma
Mitä on sattuma? Sattumasta, välttämättömyydestä, tarkoituksesta.
8. Ylpeys
Ylpeys – synti vai saavutus?
9. Kuuntelemisesta (Torre del Marissa)
Kuuntelemisen taidosta ja kuuntelemisesta harjoituksena
10.Toivo (Torre del Marissa)
Mitä on toivo? Mitä voimme toivoa? Mitä kannattaisi varoa toivomasta?

tiistai 21. syyskuuta 2010

Filosofiakahvilan aiheet Fuengirolassa ja Nerjassa

Mitä ajattelijan pitäisi itseltään riisua, mikä paino heittää harteiltaan? Ainakin kaikki vakaumukset.

Filosofiakahvilan aiheet Fuengirolassa:

14.10. Aihe: nainen
19.10. ja 21.10. Filosofia elämäntapana
26.10. ja 28.10. Lisäyksiä myrkkyoppiin
2.11. ja 4.11. Runous ja filosofia
9.11. ja 11.11. Lisää vaeltajan ajattelua
16.11. ja 18.11. Ethos: onnellisuus...
23.11. ja 25.11. Profaani ja pelastus
30.11. ja 2.12. Vastuu
7.12. Pitäisikö filosofin välttää avioliittoa?
14.12. Tuntematon

Filosofiakahvilan aiheet Nerjassa:

13.10. Mitä hyötyä filosofiasta?
20.10. Itsensä kehittäminen (joutilaisuus ja työ)
27.10. Hyvä elämä
3.11. Vapauden käyttö ja onnellisuus
10.11. Mitä merkitsee rakastaminen
17.11. Etiikan ja estetiikan merkitys
24.11. Hybris
1.12. Huonojen filosofien ylistys
15.12. Myrkkyoppi

Filosofit, jotka ovat minua kiinnostaneet, olivat kaikki naurun filosofeja. Kaikki runoilijat, jotka minut ovat lumonneet, menivät kohti hiljaisuutta.

Lisätietoja Sofian ohjelmasta osoitteesta www.sofiaopisto.net