Mitä muut meistä ajattelevat

Jane Fisher-Byrialsen
 Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomen aikaa klo 12.00)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 21.lokakuuta ja 23.lokakuuta:

Joku antaa toiselle neuvon: ”Älä välitä siitä, mitä muut sinusta ajattelevat.” Neuvo on monesti hyvä. Voi jopa tukeutua tutkittuun tietoon. Ihmiset eivät ajattele sinusta paljon mitään. Miksi siis välittää siitä?

Hyvän neuvon saanut ihminen saattaa sisäistää sen, rakentaa elämäänsä sen varaan. Hän saattaa onnistua hyvin, elää vapaana turhista paineista: vapaa turhista konventioista.

Tämä neuvo, viisaus, voi joutua ankaraan testiin elämän kovassa koulussa. Joskus se, mitä toiset ajattelevat sinusta, voi olla kohtalokasta. Sanokaamme, että lehdistö ottaa neuvon sisäistäneen sankarimme kynsiinsä. Lehdistön julma valta on tässä. Se kykenee pilaamaan maineen. Maine – jota meillä kaikilla ei ole – syntyy ja muokkautuu siitä, miten ihmiset ajattelevat sinusta. Jos se pilaantuu, ei ole enää niin selvää, ettei sillä ole väliä mitä muut ajattelevat.

Asianajaja Jane Fisher-Byrialsen on aktivisti, joka on tuonut esiin ns. Reid-tekniikan aiheuttamia kohtaloita. Tanskalaisesta opettajaharjoittelijasta puhuttiin pahaa. Epäilys heräsi. Hänet pidätettiin epäiltynä lapsen hyväksikäytöstä. Pidätetty uskoi itsekin sen, mitä hänen sanottiin tehneen, vaikka mitään ei ole tapahtunut. Mies tunnusti tekemättömän teon. Kun hänet myöhemmin vapautetiin, hän ei vapautunut kokonaan. Kukaan ei epäile häntä, mutta hän ei enää tiedä mitä ajatella itsestään. Metsiköstä Turun läheltä löytyi mies, joka oli asunut siellä -90-luvulta lähtien. Hän oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja hänelle sanottiin: ”Sinä et tule koskaan saamaan asuntoa.” Kuin Kafkan novellin henkilö uskoi mitä hänelle sanottiin ja alkoi elämään sen mukaan mitä hänestä ajateltiin.

On vaikea taistella vastaan, jos sinua vastaan käytetään John E.Reidin kehittämään tekniikkaa. On vaikeaa enää sanoa itselleen, ettei sillä ole väliä, mitä muut ajattelevat, jos sinun epäillään murhanneen jonkun. Silti nämä esimerkit nostavat esiin kysymyksen, onko hyvän maineen oltava välttämättömästi osa hyvää elämää. Vaikka toisten ajatukset, varsinkin pahat, vaikuttavat elämässä, maineen metsästämisen ei tarvitse ohjata elämää. On muita, mahdollisesti paljon tärkeämpiä, asioita.

On myös toinen tapa kyseenalaistaa hyvän neuvon, viisauden, ehdottomuus. Kristillisessä ja aikaisemmassakin spirituaalisuudessa on ollut tärkeää, että ihminen antautuu toisen ohjattavaksi. Ajatus oli yksinkertainen: Sinä tarvitset toisen apua tunteaksesi itsesi ja voidaksesi huolehtia itsestäsi. Totta on, että tyhmyydestä ja sokeudesta ei pääse yksin, ainakaan helposti.

Tämä on nähtävissä esimerkiksi toisen vuosisadan kuuluisan lääkärin ja filosofin, Galenoksen, teksteissä. Sinun täytyy kuunnella toista, jotta voit muodostaa käsityksen itsestäsi ja tilanteestasi. Kenen puoleen Galenoksen mukaan sitten pitää kääntyä? Yllättävää tai ei, Galenoksen mielestä ohjaajan ei tarvitse olla lääkäri tai filosofi. Hänellä pitää olla riittävästi ikää ja riittävän hyvän maine. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Maailmaa ei ole tehty minua varten

 

E.T.A. Hoffmann

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 14.lokakuutakuuta ja 16.lokakuuta:

Maailma ei ole tehty minua varten. Ihminen joka tuntee näin ja myöntää sen itselleen, vaipuu alas tai keksii keinoja elää tunteen kanssa. Historian käyttö voisi asettaa tunteen erikoiseen valoon, luoda näkökulman. Keskiaikainen ihminen tuskin olisi sanonut näin, vaikka ajoittain ja paikoittain keskiaikainen eurooppalainen ihminen tunsi kosmista kauhua: Jumala uhkasi tuhota maailman, kaikkialla oli villejä metsiä täynnä villejä eläimiä, tähtitaivas oli ikkuna tuntemattomaan maailmaan. Silti hän ei sanonut: ”Maailma ei ole tehty minua varten.” Kristinusko vakuutti kauhun vallassa olevalle kansalle, että Jumala loi maailman ihmistä varten.

Maailman vieraus koettiin toisin vasta 1700-luvulla ja erityisen voimakkaasti se näkyy romantiikan ajan kirjallisuudessa. Epäinhimilliset voimat uhkasivat olemassaoloa. E.T.A. Hoffmannin (1776-1822) teokset ovat täynnä pimeyttä. Jean Paul (1763-1835), toinen saksalainen kirjailija, joka viljeli tuotannossaan omalle ajalleen ominaista groteskia estetiikkaa, teoretisoi mitätöivästä, radikaalista huumorista, joka muuttaa koko maailman vieraaksi ja perustettomaksi. Maailman pysymättömyys huimaa.

Vaikka tällainen kuvasto katosi myöhemmin, vierauden tunne tuli myöhemmin intensiiviseksi esim. eksistentialistien teoksissa. Kun Albert Camus käyttää käsitettä absurdi, hän ei puhu vain ympäröivän maailman mielettömyyksistä, vaan perustavaa laatua olevasta harmonian puutteesta. Ihmisen tietoisuuden ja maailman välille on syntynyt särö. Inhimillinen olemassaolo kohtaa absurdiuden maailmankaikkeuden välinpitämättömän hiljaisuuden alla. Maailma ei ole tehty minua varten.

Kun tiedämme, ettemme ole aina osanneet tuntea näin, tunteestamme tulee kontingentti, ei välttämätön. Opimme, että myös tunteilla on historia ja ne voivat tulevaisuudessa muuttua. Tämä auttaa kiinnittämään huomiota kolmeen asiaan. 1)Voimme tutkailla, missä olosuhteissa tällainen vierauden tunne nousee pintaan tai missä olosuhteissa ja millaisessa kulttuurissa se ilmaantuu länsimaisen ihmisen sielunelämään. 2)Voimme myös tutkailla, millaiset tekijät voisivat kulttuurissamme olla vastavoimia. 3)Millaiset näkökulmat auttaisivat elämään tämän tunteen kanssa.

Kjell Westön romaanissa Isäni nimeen (2000) on kohtaus, jossa Leo-setä yrittää saada Wernerin, kertojan isän, katsomaan toisesta näkökulmasta omia vastoinkäymisiään ja epäonnistumisiaan.  Leo puhuu kuvin. Hän puhui Helsingin bussista numero 14, joka oli johdinauto. Jos katsojan katse oli alhaalla, kuljettaja näytti ajavan minne haluaa. Jos nosti katseensa, näki että ajoneuvo oli kiinnitetty johtimiin ja vaijereihin eikä kuljettaja siis voinut päättää. Leon mielestä tämä pätee meihin ihmisiin. Me vain kuvittelemme, että voimme kääntyä minne haluamme. Se johtuu siitä, että katseemme on maassa emmekä muutenkaan voi nähdä näkymättömiä johtimia, jotka ohjaavat elämäämme. Vastoinkäymisten kolhiman Wernerin mukaan  Leon puheet ovat vouhotusta korkeimmasta merkityksestä. Leo on eri mieltä ja sanoo:

”Minä yritän sopeutua maailmaan, joka ei ole tehty minua varten. Ja siinä ajatukseni ovat suureksi avuksi.”

Ei ole kiinnostavaa keskustella siitä, onko Leo oikeassa. Kiinnostavaa on, että hänen ajattelunsa on yritystä vastata tunteeseen, joka on eksistentiaalinen ongelma: Maailma ei ole tehty minua varten. Vastauksen ei tarvitse olla työtä ja harjoitusta, jotta tuntisi olevansa kotonaan maailmassa. Se voi olla yritystä sopeutua tai keksiä näkökulmia, jotka vähentävät tunteen lannistavia vaikutuksia. Kapinakin voi olla vastaus. Tunne siitä, että ei ole kotonaan, voi johtaa vastarinnan tarpeeseen. Maailma ei ole tehty minua varten. Se on tehty pankkiireja varten.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toinen onni

 

René Char Pablo Picasson kanssa

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 7.lokakuutakuuta ja 9.lokakuuta:

1.Aikaisemmin sanottua...

Entä jos loisimme uuden idean onnellisuudesta? Entä jos opettelisimme kysymään toisenlaisia kysymyksiä onnellisuudesta? Jos ajattelisimme toisin, tuntisimmeko toisin?

Sosiaaliturvalla, korruption vähäisyydellä ja odotetulla eliniällä ei ole paljon tekemistä sen kanssa mistä ihmiset käyttävät sanaa onnellisuus. Toiset ajattelevat, että se on hetkittäinen tunne, katoava ja häilyväinen, todennäköisesti oksitosiinin aiheuttama. Pitkäkestoisempi onnellisuus liitetään siihen, miten asiat ovat ja mitä meillä on. Tuskin kukaan voi ymmärtää, että jotkut kreikkalaiset ajattelivat ennen vanhaan, että onnellisuus on hyveellisyyttä.

Vielä vähemmän ymmärrämme, ettei onnellisuus ollut tila tai tunne, vaan elämän kokonaisuutta kuvaava sana. Ihmisestä voi sanoa, että hän oli onnellinen, vasta sitten kun elämä oli kokonaisuus eli ihminen oli kuollut. Sanaa onnellinen käytettiin puhuettaessa kuolleista. Suomi on ollut poikkeus: sanaa käytettiin hulluista.

Yksi harvoista filosofeista, jotka ovat palanneet onnellisuuden teemaan on italialainen Giorgio Agamben. Hän  liittää onnellisuuden ethokseen, ihmisen olemisen tapaan, siihen miten hän käyttää itseään (käyttääksemme Plotinuksen sanoja). Agamben näkee, että olemisen tapa on kiinteästi yhteydessä ihmisenä olemisen, inhimillisen olemassaolon, suuntautumiseen kohti onnellisuutta. Ihminen on olento, jolle onnellisuus on kysymys ja pyrkimys. Agamben puhuu useissa teksteissä ethoksen ja onnellisuuden yhteydestä. Hän sanoo, että ethos on ainoa todellinen onnellisuuden mahdollisuus ihmiselle.

On syytä olla varovainen ja hereillä. René Char arvioi sodan jälkeisessä maailmassa, natsismin sortumisen jälkeen, että jotain sietämätöntä, kauheaa, voi silti tapahtua. ”Sen Troyan hevonen on sana onnellisuus”, hän sanoi. Viittaus kreikkalaiseen myyttiin on mielenkiintoinen. Kreikkalaiset onnistuivat tunkeutumaan Troyaan piiloutuneena puuhevosen sisään. Char väittää, että sana onnellisuus on sotajuoni.

Charin väite on saattanut pitää paikkaansa myös muina aikoina. Monet lupaavat meille onnea. Kaikki haluavat onnellisuutta. Adam Ferguson, kansalaisyhteiskunnan käsitteen yksi kehittäjä, kirjoitti: ”Yksilöiden onnellisuus on kansalaisyhteiskunnan suuri tavoite.” Onnellisuudesta on tullut vallan oikeutus, sen tehtävä. Ei ole sattumaa, että utilitarismi on ollut niin tärkeä filosofinen koulukunta viime vuosisatoina. Siinä pyrkimyksenä on eräänlainen ”yleinen onnellisuus”. Jeremy Benthamin muotoilu on tällainen: ”Mahdollisimman monen mahdollisimman suuri onnellisuus on moraalin ja lainsäädännön perusta.”

 

On vallan väärinkäyttöä, jos joku tulee sanomaan, miten minusta tulisi onnellinen. Olen sanonut aikaisemminkin, että voisi silti olla merkittävää luoda uusi onnellisuuden idea. Se ei olisi ideaali eikä missään tapauksessa ideaali kaikille. Jos se toimisi, se ei toimisi maalina, vaan pikemminkin heuristisena välineenä, siis keksimiseen sopivana työkaluna, hyvänä arvauksena.  Jotta se ei olisi ansa, onnellisuuden ei pitäisi olla  mitään, jonka toinen voi luvata.

 

2.Onnellisuus jolle annetaan uusi nimi

 

Friedrich Nietzschen Iloisen tieteen vuonna 1886 kirjoitetussa johdannossa on kohta, jossa ennenaikaiselle eläkkeelle mennyt filologi toteaa, että kaikesta, myös elämästä, on tullut ongelma. Hän ei tarkoittanut, että se on yleinen ongelma tai että se on ongelma kaikille. Nietzsche puhui itsestään ja kuvittelemistaan ystävistä, vapaista hengistä, ajattelijoista, niistä jotka kysyvät ja tahtovat kysyä. Fragmentti päättyy toteamukseen: ”Tunnemme uuden onnen.”

 

Mistä Nietzsche puhuu? Mistä onnesta tai onnellisuudesta voi olla kyse? Minkä onnen voi tuntea ihminen, joka kysyy jatkuvasti, näkee kaiken problemaattisena? Nietzsche vastaa kysymykseen suoraan ja epäsuoraan tähän lukijan mielessä heränneeseen kysymykseen fragmentissa nro 324. Joviaali ajattelija on vapauttanut itsensä tietynlaisesta painosta. Hän ei näe elämää enää velvollisuutena, vaan kokeena. Elämä ja olemassaolo ei ole enää pelkkää väsymystä. Se on mahdollisuus luoda asioita. Mutta voiko tällaista keveyttä, iloista naurua, joviaalisuutta ja hulluutta sanoa onnellisuudeksi?

 

Onko sillä väliä miksi sitä sanotaan? Jos onnellisuus on sitä mitä se oli Fergusonille, olisiko parempi antaa uudelle onnellisuudelle ja uudelle onnellisuuden idealle uusi nimi? Ehkä sille on annettava uusi nimi...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Huumeet

 

Serres

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 30. syyskuuta ja 2. lokakuuta:

Huumeista puhutaan paljon. Ennen kaikkea niistä puhutaan terveydellisenä kysymyksenä. Saatetaan sitä hetkittäin pitää jopa yhteiskunnallisena ongelmana. Mutta jopa yhteiskunnallisena ongelmana näkökulma on melkein aina lääketieteellinen. Valistus ei kuitenkaan ole koskaan pelkkää informaatiota, ainakaan virallinen valistus ja kouluissa harrastettu huumeiden vastainen kampanjointi. Kyse ei ole siitä, että joku sanoisi tanssiklubille menevälle nuorelle, mitä pillerissä on.

Kun asiasta keskustellaan esimerkiksi siksi, että suunnitellaan uudenlaista lainsäädäntöä, sekoitetaan asioita, ja sekoitus on leikattu muullakin kuin informaatiolla; siinä on monta grammaa moralismia. Siksi olisi terveellistä katsoa toisesta näkökulmasta.

Michel Serres (1930-2019), joka oli tieteiden historian professori Sorbonnessa ja filosofian professori Stanfordissa, julkaisi pedagogiaan erikoistuneessa Enfant d´Abord –lehdessä (joulukuu1989-tammikuu 1990)  lyhyen kirjoituksen nimeltään Huumeet. Hän aloitti kirjoituksensa toteamalla, että eläimet eivät käytä huumeita; vaistot suojelevat niitä. Vuosisatojen ajan ihmiset,  varsinkin ajattelijat, ovat yrittäneet keksiä mikä erottaisi ihmisen muista eläimistä – mieluummin jotain, joka todistaisi jotain erinomaisuudestamme.

Serresin mukaan ihminen on rauhaton olento ja universaalisti huumeiden käyttäjä. Toiset polttavat tupakkaa tai oopiumia, toiset taistelevat päästäkseen valtaan, toiset juoksevat menestyksen tai rahan perässä. Serres kirjoittI: ”Voisimme jopa kysyä, eikö huumeriippuvuus (toxicomanie) ole se mikä meitä määrittelee, ainakin biologisella tasolla. Ihminen on addiktiivinen olento.”

Kirjoituksen alku ei vielä herätä kauhua ja lukija voi hymähdellä: ”Tässä on sitä ironiaa, se on sivistynyttä se.” Lukijan hymy hyytyy, kun kirjoitus etenee puhumaan huumeisiin liittyvästä ongelmasta kytkeytyneenä enemmän rikkaiden ja köyhien maiden välisiin suhteisiin kuin huumekuolemiin. Serres ei sano, ettei narkomaani olisi onneton tai sairas. Serres sanoo, ettei hän ole enemmän toksikomaani kuin sinä tai minä. Kurjuus, köyhyys ja huono onni johtaa käyttämään nopeammin tappavia huumeita. Huumeisiin liittyvä ongelma ei ole siis huumeet sinänsä tai se että ihminen on addiktiivinen olento. Ongelma on puritanismi.

Puritanismi on Serresin mukaan asenne, johon liettyy tietynlainen illuusio. Puritaani kuvittelee, että pahat asiat voi leikata irti ja heittää tuleen. Sen jälkeen hallitsee pelkkä hyvyys. Serresin mukaan tällainen irrottaminen ja hävittäminen on mahdotonta. Sietävämpi ja suvaitsevaisempi asenne voisi sen sijaan tehdä pahasta hyveen, luoda mahdollisuuden luoda siitä kulttuuria. Se ei sovi puritaanille, joka Serresin mukaan pelkää kulttuuria.

Serres oli hyväntuulinen ja hyvin optimistinen ihminen. Tässä vuonna 1989 julkaistussa kirjoituksessa hän on surullinen ja ennustaa sotaa köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välille. Hän ei puhu yliannostukseen kuolevasta nuoresta. Osana ennustettua sotaa on teollistuneiden maiden sota köyhistä maista peräisin olevia huumeita vastaan. Ensin rikkaiden maiden spekulaatio romahduttaa kahvin ja kaakaon hinnan. Sitten soditaan kokalehden kasvattajia vastaan.

Vuonna 1989 jännite idän ja lännen välillä oli hälvenemässä. Serres ei ollut silti toiveikas; hän näki, että länsi käynnistää uuden konfliktin toisten kurjien kanssa. Hän päättää kirjoituksen sanoihin: ”Puritaanit tuntevat kauhua köyhiä kohtaan.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jälkihuomautus metodista ja kysymyksistä

 

Bachelard

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Epistemologia ei ole aina niin yksinkertaista. Erityisesti Ranskassa maailmansotien välissä, toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen kirjoitettiin uudenlaista tieteen historia – joka ei ollut vain historiaa, vaan myös filosofiaa, nimenomaan epistemologiaa. Jotkut ovat käyttäneet nimitystä historiallinen epistemologia. Esimerkiksi sellaiset herrat kuin Gaston Bachelard ja George Canguilhem.

Ongelmilla – myös tieteellisillä – on oma historiansa ja sen mukana käytetyillä käsitteillä. Se mitä onnistutaan tietämään, mihin tietoon voidaan päästä, on eri aikoina erilainen. Tietämisen ehtojen tutkiminen muuttui historialliseksi.

Historiallinen epistemologia on perinteellistä tieto-oppia vaatimattomampaa. Se ei yritä neuvoa, miten päästä tietoon. Se ei anna neuvoja tiedemiehille. Se on vaatimattomuudessaan eräänlaista jälkiviisautta; se toteaa, miten jokin edistys tuli mahdolliseksi – tietenkin se saattaa todeta myös, miksi jokin edistys on ollut hidasta, mikä sitä on jarruttanut. Mutta vaatimattomuuden lisäksi se on kunnianhimoista, kunnianhimoisempaa kuin perinteellinen tieto-oppi, sillä se yrittää tavoittaa ja hahmottaa sellaisia mekanismeja ja rakenteita, joita tavanomainen tieto-oppi ei osaa ajatella tai kysyä.

Historiallinen epistemologia ei vain onnistu antamaan uudenlaista kuvaa siitä, miten tietoon päästään, vaan onnistuu kuvaamaan tiedon osana synty-ympäristöään ja näkemään tietämisen aktiviteetin, tietämisen toimintana, kytkeytyneenä maailmaan ja myös toimijan subjektiin, tekisi mieli sanoa psykheen, sieluun.

Historiallisen epistemologian yksi hedelmällinen seuraus oli se, että kysymystä tiedosta ja tietämisestä ei enää esitetty kuplan sisällä; kysymystä ei siirretty abstraktiin sfääriin, vaan maailmaan, yhteyteen muiden kysymysten ja asioiden kanssa. Filosofit ovat mielellään abstrakteja, he ovat mielellään kuplissa ja katsovat ja analysoivat väitelauseita. ”Tiedän, että niin ja näin” –tyylisiä lauseita. Mutta tuo lause esitettään jossain paikassa, jonain aikana. Siihen että se esitetään on omat syynsä. Historiallinen epistemologia mahdollisti sen, että tutkaillaan, miten tällaiset lauseet kytkeytyvät valtasuhteisiin.

Historiallinen epistemologia on varmaan (ainakin tietystä näkökulmasta) riittämätön. Ajattelun historiaa ei saa näkyviin vain tieto-opillisesta näkökulmasta. Edes kysymys tiedosta ei ole puhtaan tieto-opillinen. Valtasuhteita koskeva kysymys ei ole luonteeltaan pelkästään poliittinen. Ihmisen suhde toiseen ja ihmisen suhde itseen kytkeytyvät yhteen ja siksi kysymys on myös eettinen.

Ottakaamme esimerkiksi Aufklärung, valistus, sellaisena kuin Immanuel Kant sen käsitti. Valituksella on epäilemättä tekemistä tiedon ja ajattelun kanssa, mutta Kantin pohdiskelu tuo esiin toisenlaisen, ei yksinkertaisesti tieto-opillisen kysymyksen. Könisbergin herralle valistus oli ulospääsyä itseaiheutetusta alaikäisyyden tilasta. Tämä alaikäisyyden tila oli Kantin mukaan sitä, että ihminen ei tukeudu oman järkensä käyttöön, vaan antautuu toisen ohjaukseen, holhoukseen.

Mielenkiintoista on, ettei Kant tutkaile 1700-luvulla yleistä teemaa, kysymystä auktoriteetin (myös tiedollisen auktoriteetin) kyseenalaistamista. Ongelma ei ole se, että auktoriteetti on pakottanut. Alaikäisyys on seurausta tietynlaisesta suhteesta itseen. Pelkuruus ja laiskuus estävät meitä antamasta itsellemme rohkeutta tai voimaa, jotta voisimme luoda itseemme autonomiasuhteen. Pelkuruus ja laiskuus eivät ole vain enemmän tai vähemmän pysyviä ominaisuuksia meissä, vaan puutteita suhteessa itseemme.

Kantin ajatukset valistuksesta, alaikäisyydestä, suhteesta itseen velvoittavat meitä kysymään jotain muuta kuin tieto-opillisia kysymyksiä. Kyse on itsensä hallitsemisesta ja toisen hallitsemisesta – ja näiden suhteesta toisiinsa. Miten järjestää vallan uusijako, jos auktoriteetin kaataminen ei riitä, vaan ihmisen pitäisi luoda toisenlainen suhde itseensä? Miten voin auttaa itseäni luomaan oikeanlaisen suhteen itseeni? Miten voin auttaa toista?

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Harjoittelukierros: Kaksi johtotähteä

 

Canguilhem

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina TÄRKEÄÄ: Jos olet kiinnostunut, ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Ehdottamani päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Seuraava muistiinpano voi olla keskiviikkona 16. syyskuuta ja perjantaina 18. syyskuuta pidettävän harjoittelukierroksen aiheena. 

Minulla on kaksi johtotähteä tai ohjenuoraa, joiden toivon ja uskon suuntaavan minua. En tiedä, pääsenkö maaliin tai osunko tauluun, mutta minulla on suunta.

Ensimmäinen johtotähteni on Friedrich Nietzschen (1844-1900) Iloisen tieteen fragmentti 328, jolla on vaarallisen tuntuinen otsikko: Tehdä vahinkoa tyhmyydelle. Nietzsche viittaa saarnaajiin, jotka puhuvat egoismia vastaan. Hän toteaa, että jatkuvat saarnat ovat tehneet vahinkoa egoismille ja ottaneen siltä hyvän omantunnon ja hyväntuulisuuden. Tämä tuhansia vuosia kestänyt puhe on - vaikka Nietzsche ei sitä kohteliaisuuttaan sanokaan - kristillistä ajattelua, jonka perusidea on tämä: "Egoismisi on onnettomuutesi."

Nietzsche vertaa tätä saarnaa aikaisempaan, Kreikassa Sokrateen myötä käynnistyneeseen saarnaan. Sen sisältö on ollut tämä: "Teidän ajattelemattomuutenne ja tyhmyytenne, eläminen normin mukaan, teidän alistuminen naapurienne mielipiteisiin on syy miksi te hyvin harvoin saavutatte onnellisuutta, kun me ajattelijat olemme - nimenomaan ajattelijoina - onnellisempia."

Nietzsche ei varsinaisesti ota kantaa, oliko filosofien saarnan perusteet paremmat kuin egoismin vastaisten puheet, mutta hän toteaa, että ne kuitenkin ottivat tyhmyydeltä pois hyvän omantunnon, tekivät vahinkoa tyhmyydelle.

Tämä fragmentti on johtotähteni, koska en ole keksinyt vielä parempaa syytä jatkaa, filosofoida huomennakin. Ehkä kyse on vain unelmasta ja liioittelusta, mutta pelkkä ajatus siitä, että voi vahingoittaa tyhmyyttä, auttaa jatkamaan.

Toinen johtotähteni on ajatus ja asenne, jonka George Canguilhem (1904-1995) ilmaisi luennossaan Aivot ja ajattelu (1980). Canguilhem kommentoi varsin teknisiä, aivotutkimukseen liittyviä asioita ja puhui unelmasta paikantaa erilaiset inhimilliset toiminnot aivojen eri osiin. Tähän unelmaan liittyy halu voida ennakoida ja korjata erilaiset häiriöt ja poikkeamat. Ne halutaan korjata tiettyjen parametrien mukaan, ja nämä parametrit sovitaan ja säädetään sen mukaan, miten meidän pitäisi ajatella, tuntea tai toimia. 

Canguilhem toteaa, että filosofinen ajattelu, joka pyrkii ymmärtämään, miten ajattelemme, tavoittelee jotain hyvin erilaista, jopa päinvastaista. Tavoitteena ei ole yllyttää meitä ajattelemaan niin kuin meidän halutaan ajattelevan. Filosofisen pohdiskelun tarkoitus on puolustaa meitä tällaisia julkilausuttaja tai salattuja  pyrkimyksiä vastaan. 

Canguilhemin huomio on johtotähteni, koska se auttaa minut näkemään, että ajattelu on tai se voi olla itsepuolustuslaji. Me tarvitsemme itsepuolustuslajia...

  https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet ja aikataulu

 

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina

TÄRKEÄÄ: Jos olet kiinnostunut, ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Ehdottamani päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Harjoittelukierros: Kaksi johtotähteä 16.9. ja 18.9.

 

Syksyn varsinainen ohjelma:

 

1.Jälkihuomautus metodista ja kysymyksistä 23.9. ja 25.9

2.Huumeet  30.9. ja 2.10.

3.Toinen onni 7.10. ja 9.10   

4.Maailma ei ole tehty minua varten 14.10. ja 16.10.

5.Miten kadotimme itsemme  21.10. ja 23. 10.

6.Älä välitä mitä muut ajattelevat 28.10. ja 30.10.

7.Tahto ja vapaus 4.11. ja 6.11.

8.Tahto ja mielikuvitus 11.11. ja 13.11.

9.Fichte, eversti Picquart, tahto ja arvot 18.11. ja 20.11.

10.Elämäntaito Lichtenbergin mukaan 25.11. ja 27.11.

11.Hyvinvointi 2.12. ja 4.12.

12.Epikuroksen onni 9.12. ja 11.12. 

13.Kaikesta huolimatta 16.12. ja 18.12.

Lähetän pian tarvittavan linkin!

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila