Genealogiasta

Genealogia on historiankirjoitusta, joka poikkeaa tavallisesta; se on historiaa, joka tutkii prosesseja, tapahtumia ja pyrkii olemaan parannus, hoito, kirurginen toimenpide.

Identiteetti on metafyysinen ansa, jota yleinen, tavallinen historiankirjoitus vahvistaa tekemällä siitä tunnistamisen välineen. Hoito on genealogia, joka johtaa identiteetin sulamiseen. Genealogia tutkii ilmiöiden ja instituutioiden syntyhistoriaa, muttei etsi mitään myyttistä alkuperää. Välillä se saa jopa parodisia ulottuvuuksia. Aina se pyrkii olemaan kriittistä, kyseenalaistavaa; se tahtoo olla nykyisyyden historiaa.

Sana genealogia tarkoittaa sukututkimusta, mutta filosofisessa ja historiankirjoituksen perinteessä se viittaa kriittiseen tutkimukseen, joka kysyy ”miten” ja ”kuka”; se kysyy, miten jotkut asiat muodostuvat keskustelunaiheiksi ja kuka – siis mikä voima – puhuu, kun esim. aletaan puhumaan joidenkin ”rotujen” alemmuudesta.

Filosofisen genealogian isä on F. Nietzsche, joka kirjoitti teoksen Zur Genealogie der Moral (suomeksi Moraalin alkuperästä). Hänen kriittisen työnsä jatkajia ovat olleet mm. Michel Foucault (Tarkkailla ja rangaista, Seksuaalisuuden historia I-III), Francois Ewald (tutkimukset mm. vakuutuksen ja oikeuskäytöntöjen historiasta), Giorgio Agamben (kuvaukset keskistysleirikokemuksista).

Vaikka genealogia pyrkii olemaan diagnoosi ajastamme, myös hoito, se on aina kipeä, tuskainen hoito; se tuo esiin ikäviä, epämukavia asioita. Se pakottaa meidät luopumaan totutuista ajatustavoista.